Kyläillään

Milloin tapasit viimeksi pikkuserkkusi? Vieläkö isotäti leipoo hyvää pullaa?           Kyläilykulttuuriin kuului, että kesämatkalla piipahdettiin ohimennen sukulaisten luona ja joskus matka suunniteltiin pelkästään sukulaisten ja tuttavien tapaamista varten. Tulosta ilmoitettiin etukäteen, jos ilmoitettiin. Toisinaan ruvettiin ihmettelemään, jos serkun Taunus ei jonain kesänä odotusten mukaan pihaan kaartanutkaan.
Jälkikäteen olen tutkinut sukukirjasta, keitä kaikki meillä vierailleet mahtoivat sukutaulun mukaan olla. Joukkoon mahtuu papan serkuista äidin täteihin, joita olikin useampia, yhtä odotettuja kaikki. Suosikkivieraani, äidin serkun nuori vaimo, toi aina mukanaan itse leipomiaan hillomunkkeja. Yleensä tuliaisiksi riitti lapsille tuotu Omar -, Marianne – tai Fazerin parhaat -makeispussi.
Jokainen vieras loi lapsen mieleen säikeen, joista rakentui mielenkiintoisten ja merkityksellisten ihmisten verkko. Tänä kesänä olen kutonut verkon säikeitä yhteen. Olemme käyneet kylässä tavallista enemmän. Lapsista se on ollut hauskaa ja itsestäkin virkistävää.
Kyläilyn eli modernisti verkostoitumisen motiivina oli yhdessäolo, sukulaisiin tutustuminen ja yhteisten kokemusten jakaminen. Lasten rooli oli tutustella toisten lasten kanssa tai istua pöydän päässä kuuntelemassa aikuisten jutustelua. Keskusteluun sekaantuminen tai huomion varastaminen ei juolahtanut lapsille mieleenkään. Suvun uudet tulokkaat tutustutettiin suvun tapoihin viemällä kylään. Toisinaan pelattiin jotain kaikille mukavaa peliä.
Vierailuilla oli seurustelun lisäksi toinenkin merkitys. Aikuisten kertomusten kautta sukulaiset ja ystävät tulivat osaksi myös lasten elämänkarttaa. Lapselle valkeni, että oma perhe ei ole ainoa, eikä hän ole maailman napa vaatimustensa kanssa, vaan osa pitkää jatkumoa ja verkkoa, joka hädän tulleen suojaa ja kannattelee.
Kyläileminen kannattaa tänäkin päivänä, siitäkin huolimatta, että facebookissa voi seurustella neljänsadan kaverin kanssa. Kyläreissut avaavat ikkunan toisenlaisiin perheisiin ja tapoihin, ja on yksi tie sääntöjen, tapojen ja suvaitsevaisuuden oppimiseen. Tekstiviestit eivät korvaa kasvokkain kohtaamista, kättelyä tai halaamista. Kyläilyn aikakäsitys on omanlainen. Toista ihmistä ei kohdata viidessä minuutissa, toisaalta yökausiksi jääminenkään ei ole sopivaa. Joka tapauksessa, kyläily edellyttää arjen rutiinien katkaisemista. Kiireet on heitettävä vierailun ajaksi nurkkaan, samoin kännykkä. Toiseen ihmiseen perehtyminen vaatii rauhallisen hetken ja siinä kyläilyn viehätys piileekiin: aika pysähtyy hetkeksi, kun kaksi arkea kohtaavat. Tulee tilaisuus punnita omaa elämää eri näkökulmista ja parhaimmillaan kyläilyn jälkeen arki jatkuu entistä rikkaampana. Arjen ulkopuolella on ihmisiä, joihin kannattaa tutustua ja joista saan voimaa. Vieläköhän pikkuserkulla on se vanha Taunus?