Herruustekniikat
(Julkaistu Pohjoisen ääni -blogissani , Kaleva 10 / 2018)
Arjen kommunikaatio ei ole aina helppoa. Kommunikaatio voi sujua kaksin paremmin kuin ryhmässä ja joskus toisin päin. Kovaäänisten ja sosiaalisesti lahjakkaiden on helppo hallita tilanteita. Samoin on asian laita, jos ihmisellä on rahaa, valtaa tai ulkonäköä. Menestyjän kavereita haluavat olla kaikki.
Entäpä jos olet fiksu, mutta muuten näkymätön? Entäpä jos olet liian fiksu, ja muodostat siten uhan valtaapitäville? Entäpä, jos äänesi vain hukkuu kovaäänisten alle? Silloin on hyvä tunnistaa muutamia herruustekniikoita, jotka murtamalla otat paikkasi joukossa ja saat äänesi kuulumaan.
Tasa-arvoa aluekehitykseen –opintokokonaisuudessa olemme opiskelleet muutamia herruustekniikoita ja niiden tunnistamista. Tässäpä tekniikoista muutama. Ehkäpä tunnistat niitä ympärilläsi. Kirjoitus perustuu norjalaisprofessori Berit Åsin tutkimuksiin.
Viisi herruustekniikkaa Berit Åsin määrittelemänä ovat seuraavat: 1. näkymättömäksi tekeminen, 2. halventaminen 3. tiedon pimittäminen 4. rankaisu tekemisistä ja tekemättä jättämisistä sekä 5. syyllistäminen ja häpeään saattaminen.
Herruustekniikoiden kohteeksi saattaa joutua kuka tahansa, joka määritellään tekijän asemesta kohteeksi tai toisen omaisuudeksi. Erityisessä riskiryhmässä ovat naiset, lapset ja muuten haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt. Seuraavaksi pureudun lyhyesti kuhunkin tekniikkaan.
Näkymättömäksi tekemistä tapahtuu hyvin usein sosiaalisissa tilanteissa. Kovaääniset ja itsevarmat tyypit valtaavat tilan, ja kun arempi sanoo jotain, häntä ei noteerata, hänen puheitaan ei siteerata ja hänet jätetään yksin ajatuksineen ilman vastakaikua. Tämä reaktio – tai pikemminkin reagoimattomuus – antaa viestin, että sanomasi on yhtä mitätön kuin sinäkin, eikä ansaitse huomiota. Valtaapitävien puhetapa on vallitseva puhetapa ja sen horjuttaminen ei-totutuilla argumenteilla tai huomion kiinnittäminen ei-totuttuun aiheuttaa myös puhetavan horjuttajassa epävarmuutta ja tunteen, että minä olen häirikkö, joka ravisuttaa vallitsevaa tilaa ja aiheutan näin epävarmuutta ja epämukavuutta. Kukaanhan ei halua olla ikävä ihminen! Kuitenkin, asioiden muuttaminen on välttämätöntä etenkin silloin, kun valta-asetelmat ja valtadiskurssit jatkavat tiettyjen ryhmien syrjimistä tai vain yksinkertaisesti jättävät huomiotta näkökulmat, jotka olisivat kaikkien, jopa koko yhteiskunnan, kehitykselle tarpeellisia.
Halventamisen tekniikalla vähätellään ihmisen osaamista. Hänen älyään verrataan kanan älykkyyteen tai vakavaa suhtautumista johonkin asiaan väheksytään kuittaamalla asia, että se on vain ”naisten juttuja” tai ”turhanpäiväistä löpinää”. Ihmisen annetaan ymmärtää, että hänen kiinnostuksenkohteensa ovat turhia. Lasten mielipiteet jätetään huomioimatta, nuoria naisia arvioidaan vain ulkonäön perusteella ja vanhemman naisen sanomaa tulkitaan katkeran vanhan naisen sanomaksi. Pojittelu ja tytöttely vähättelevässä tai halventavassa mielessä on yleistä. Sivistyneessä yhteiskunnassa harva osoittaa suoraan halveksuntaa sanallisesti, mutta elekieli puhuu paljon. Takanapäin halveksiminen lienee yleisempää kuin edessäpäin. Siksikin on syytä tunnistaa tämä herruustekniikka ja puuttua siihen silloin, kun joku halveksuu toista joko tämän läsnä- tai poissaollessa.
Entäpä kuinka monta kertaa olet törmännyt tilanteeseen, että porukka hiljenee sinun astuessa huoneeseen tai vaihtaa lennosta puheenaihetta? Tällöin voi hyvinkin olla kyseessä herruusdiskurssi numero kolme: tiedon pimittäminen. Saat lukea päätöksistä myöhemmin lehden palstalta tai kuulet asiasta sattumalta kahvihuoneessa. Tunnet olevasi koko ajan hieman hukassa, koska et tiedä tarkasti, mihin asiaan toiset viittaavat, koska sinut on pidetty pimennossa. Kaiken maailman saunaparlamentit ja pienten työporukkojen – usein miesten – tapaamiset työajan ulkopuolella pitävät sinut tehokkaasti ulkona asioista, joista on päätetty aivan muualla kuin työpaikalla tai kokouksessa. Onkin tärkeää pitää huolta siitä, että kaikilla on mahdollisuus yhdenvertaiseen tiedon saantiin. Tämä koskee myös sähköistä tietoa, ja on aivan varmaa, että jokaisessa pienessäkin ryhmässä on joku, jolla on hankaluuksia päästä käyttämään sähköisiä tiedonjakamis- ja vaikuttamiskeinoja. Siksi on hyvä varmistaa teknisen tuen saatavuus silloin, kun kommunikaatiosta suurin osa tapahtuu verkossa. Tiedon pimittäminen on vanha ja pirullinen tapa pitää toiset tehokkaasti ulkona siitä, mikä on tärkeää ja mikä sosiaalisesti yhdistää.
Vallan tuttu tunne monessa roolissa olevalle vanhemmalle on jatkuva pieni kalvava syyllisyyden tunne siitä, että olet aina väärässä paikassa väärään aikaan. Jos jäät kotiin hoitamaan lasta, kun sinun pitäisi olla kokouksessa koet syyllisyyttä ja jos taas pyydät jotakuta hoitamaan lastasi saatat kokea olevasi huono vanhempi. Syyllistäminen – herruustekniikoista neljäs – on vahva vallan väline, joka osuu arimpaan kohtaan. Teitpä miten vain on se aina huonosti. Kuitenkin yhteiskunta olisi kovin yksipuolinen ja vajavainen toimiltaan, jos se olisi vain lapsettomien tai työelämästä jo poistuneiden yhteiskunta. Keskustelua tuleekin käydä jatkuvasti, miten tehdä työelämästä ja vaikkapa politiikasta sellainen, että aktiivinen osallistuminen on jokaiselle esimerkiksi pienten lasten vanhemmille mahdollista, eikä kenenkään tarvitse tuntea syyllisyyttä poisjäämisestään tai mukana olemisestaan.
Viides herruuden mekanismi on syyllistämisen ja häpäisemisen tekniikka. Jos henkilö esittää jotain uudenlaista tapaa toimia, saatetaan esitys saattaa naurunalaiseksi ja sen lisäksi vielä syyllistetään henkilö, että ”eiköhän jätetä ne sukankutomiset kotia” tai ”eihän nyt lasta voi työpaikalle tuoda”. Esitys uudenlaisesta tavasta toimia saa täystyrmäyksen ja henkilö jää itsekseen miettimään, että jopas teinkin huonon esityksen ja samalla nolasin itseni.
Luulenpa, että jokainen meistä arvottaa toisten sanoja ja puhumisia sen mukaan, kuka sanat lausuu. On kuitenkin hyvä tulla tietoiseksi mekanismeista, jotka alistavat toisia ja tekevät toiset näkymättömiksi. Kuitenkin opetamme lapsillemme, että jokaisen mielipide on arvokas. Myös aikuisten maailmassa tulee pitää huolta siitä, että näin myös käytännössä tapahtuu.
Ilokseni tuttavapiiriini kuuluu monia ihmisiä – ja erityisesti nostan nyt esille miehiä – jotka pyrkivät tietoisesti tunnistamaan vallan mekanismeja, jotka ovat rakentuneet maskuliinisen kulttuurin piirissä ja pääsemään eroon niistä. Tunnistan myös käytäntöjä ja tilanteita, joissa herruustekniikoiden käyttö on yleistä, tietoista tai tiedostamatonta. Tekniikoiden tunnistaminen on alku käytännön muuttamiselle demokraattisempaan suuntaan, jossa jokainen henkilö – pieni tai iso, nuori tai vanha – tulee aidosti kuulluksi, nähdyksi, kuunnelluksi ja vakavasti otetuksi.
