Omassa kodissa (Kalevan blogit)
Oma koti kullan kallis – tämä voi pitää monen kohdalla yllättävänkin osuvasti – ja ikävästi – paikkansa. Omakotitalossa asuminen antaa luonnollisesti tunteen ”oma tupa, oma lupa”, mutta kyllä ”luvasta” joutuu maksamaankin monin tavoin.
Omakotiasujaa koskettaa luonnollisesti asunnosta ja tontista maksettava kiinteistövero. Kiinteistöveron rasittavuus riippuu luonnollisesti asujan varallisuudesta, mutta toisaalta kohtuullisena pidettynä kiinteistövero on jokseenkin tasa-arvoinen kunnan asukkaita kohtaan. On tärkeää, että omakotitalojen kiinteistövero pysyy samalla viivalla muiden asumismuotojen kanssa, eikä sitä lähdetä nostamaan esimerkiksi kerrostaloasumista korkeammalle.
Yhdenvertaisuus asukkaiden välillä on kaukana, kun aletaan puhua sähkön siirtomaksuista. Sähkön siirto voi maksaa kymmeniä euroja enemmän pitkien välimatkojen paikkakunnilla kuin esimerkiksi suurissa kaupungeissa. Mutta myös kaupungeissa sähkön siirto voi maksaa niin paljon, että asukas joutuu sen vuoksi muuttamaan pois sähkölämmitteisestä talosta tai rivitaloasunnosta. Olisikin hyvä säätää katto sähkön siirron perusmaksulle, esimerkiksi kymmeneen euroon kuukaudessa, jotta kansalaisia kohdeltaisiin samalla tavalla maan eri osissa.
Omakotiasujakin haluaa osallistua ilmastotalkoisiin – jos siihen on varaa. Seuraavan hallituksen onkin luotava energia-avustusjärjestelmä, joka mahdollistaa esimerkiksi aurinkopaneelien asentamisen tai öljykattilan vaihtamisen ilmalämpöpumppuun tai maalämpöön.
Eriarvoisuus kansalaisten kesken näyttäytyy kahdellakin tapaa, kun puhutaan kotitalousvähennyksestä. Ensinnäkin kotitalousvähennyksen pitää olla mahdollista myös alle 12 000 euroa vuodessa ansaitseville ja kotitalousvähennyksen tulee olla samansuuruinen niin yksinasujalle kuin kahden aikuisen taloudellekin. Tällä hetkellä yksin asuva saa vain puolet siitä vähennyksestä, minkä kaksi aikuista saa, vaikka remontin hinta ja laajuus olisi aivan sama.
Ikääntyvälle ihmiselle voi omassa talossa asumisesta tulla kovin työlästä, jos apua ei ole saatavilla lumitöihin tai muihin omakotitalon lukuisista töistä. Pahimmillaan vanhus voi jäädä oman kotinsa loukkuun, jos talo ei mene kaupaksi vaikka syrjäseudulla. Siksi apua olisi saatava kunnalta sekä taloudellisessa että muussa mielessä omakotiasujalle, jos omat taidot tai varat eivät riitä esimerkiksi äkillisistä remonteista selviämiseen.
Moni ikääntyvä ihminen haluaa työuran päätyttyä ja lasten kotoa lähdettyä päästä helpommalla ja valita asumismuodon, jossa ei tarvitse taistella lumikinosten, lämmityksen ja hulevesien kanssa. Siinä vaiheessa pitäisi mahdollistaa asuminen, jossa oman kodin yhteydessä, samassa pihapiirissä tai talossa olisi muita yhteisöllistä asumista arvostavia ihmisiä. Mahdollista yksinäisyyttä lievittäisi muiden ihmisten läsnäolo, yhteiset harrastukset ja vaikkapa mahdollisuus laittaa yhdessä ruokaa. Yhteisöllinen asuminen edesauttaisi myös kotihoidon saatavuutta ja lisäisi hoitajien aikaa, jos hoitaja voisi vierailla useamman ikäihmisen luona samalla käynnillä kiirehtimisen ja kulkemiseen käytettävän ajan sijaan.
Jokaisella pitää olla mahdollisuus valita, miten ja kenen kanssa haluaa elämän eri vaiheissa asua. Tärkeää on huolehtia asumisen yhdenvertaisuudesta kulujen suhteen. Myös asumisella vaikutetaan ilmastonmuutoksen torjumiseen. Siksi on tärkeää, että kotitalouksien ympäristöystävällisiin ratkaisuihin varataan tukea myös valtion toimesta.
