Oulu takaisin menestyksen uralle

Julkaistu Kalevassa 11.4.2014

Oulu on pohjoisen Suomen pääkaupunki, jolla olisi kaikki mahdollisuudet olla nykyaikainen ja tulevaisuuteen katsova elävä ja asukkaille viihtyisä suurkaupunki. Kaupunkirakenne tiiviine keskustoineen ja satelliittimaisesti sijoittuvine kaupunginosineen antaa mahdollisuuden kehittää joukkoliikennettä nykyaikaisesti.

Kuitenkin kaupunginhallitus päätti vastoin joukkoliikennejaoston tahtoa huonontaa joukkoliikenteen tilaa alkuperäisestä.

Oulu on teknologiaosaamisellaan ja Nokian myötä nostanut koko Suomen kansantaloutta huikealle tasolle.
Nyt Oulu on jäänyt jälkeen uusien innovaatioiden tuottamisessa, vaikka meillä olisi siihen kahden korkeakoulun kaupunkina kaikki mahdollisuudet.

Osaamista Oulusta löytyisi hyvinvointiteknologian, puhtaan ympäristöteknologian ja koulutusosaamisen alalta. Kuitenkin joku mättää markkinoinnissa ja tuotekehittelyssä.

Sen sijaan, että Oulu harkitsee rahojensa laittamista epävarmaan ja vanhaa maailmaa edustavaan venäläiseen ydinvoimaan, tulisi nämä vähäiset resurssit suunnata oululaiseen ja kotimaiseen tuotekehittelyyn, prototyyppien testaamiseen ja uusien hankkeiden pilotointiin.

Oulussa on myös vahvaa kulttuuriosaamista. Jos Sodankylä ja Tromssa onnistuvat sijainneistaan huolimatta vetämään kansainvälistä yleisöä festivaaleille ja kulttuuritapahtumiin, miksi ihmeessä Oulu tyytyy aluetoimijan rooliin?
Vastaus on siksi, että päättäjien ja virkamiesten joukossa ei ole ymmärretty niitä voimavaroja, mitä oululaisilla kulttuuriosaajilla on tarjottavana.

Luova talous nähdään edelleen marginaali-ilmiönä, jota tuetaan sen verran, että se voidaan vieraille mainita – jos muistetaan – mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että nähtäisiin luova talous – kulttuuri ja sen ympärille rakentuvat palvelut – taloudellisen menestyksen ja henkisen hyvinvoinnin lähteenä.

Pohjanoteeraus on kaupunginhallituksen Sanginjoki-päätös.
Kun luontomatkailun matkailijamäärät kasvavat koko ajan ja tuovat kansallispuistoille ja niiden lähialueille miljoonia euroja, päättää Oulu jättää tilaisuuden käyttämättä ja jatkaa Sanginjoen metsien hakkaamista lyhytnäköisesti sen sijaan, että suojelisi lähimetsänsä kaupunkilaisten ja luontomatkailijoiden iloksi ja omaksi taloudelliseksi hyödykseen.

Tällä menolla huonot uutiset eivät lopu.
Jos tahtotilaa uusiutuvan energian käyttämiseen ei löydy, Oulu jatkaa turpeen polttamista uuden lämpökattilan myötäkin, kun muu maailma menee vähähiiliseen ja päästöttömään suuntaan.

Pahin skenaario on Viinivaaran lähteiden kuivattaminen, mikäli Oulu alkaa ottaa vetensä Viinivaaran arvokkaalta pohjavesialueelta.

On harmillista, että Oulu näyttää vapaaehtoisesti valinneen taantumuksellisen tien maailmassa, joka menee aivan toiseen suuntaan uusiutuvien luonnonvarojen ja älykkään teknologian käytössä.

Toimillaan Oulu itse jättäytyy pois nykyaikaisesta kehityksestä ja tyytyy olemaan keskisuuri kaupunki, joka ei mielikuvituksettomuudellaan paljoa vaadi, mutta ei paljoa annakaan.

On korkea aika kääntää suunta takaisin menestyksen uralle.

Satu Haapanen
kaupunginvaltuutettu (vihr.)
kansanedustaja
Oulu

Kategoria(t): Kirjoituksia. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.