Aika sanoa väkivallalle jyrkkä EI!

Poikani valmistautui viikonloppuna historian kokeeseen. Aiheena toinen maailmansota ja muun muassa natsien hirmutyöt. Hitler SS-joukkoineen katsoi oikeudekseen tappaa yli 6 miljoonaa juutalaista, sekä lukuisia muita vähemmistöryhmiin kuuluvia – homoseksuaaleja, vammaisia, romaneja – , koska piti näitä alempiarvoisina ja koska nämä muodostivat uhkan arjalaiselle rodulle.
Viikonloppuna kävi tuntematon nuorten miesten joukko ystäväni ja valtuutettukollegani ja tämän ystävän kimppuun. Ilmeisesti nämä kävellessään muodostivat uhan tavanomaiselle miehuudelle tai eivät muuten sopineet miesten mielestä katukuvaan.
Väkivaltaisia tapauksia on viime aikoina ollut aivan liikaa. Viime keskiviikkona alkoi tuntematon mies rähjätä ja huutaa kovalla äänellä hävyttömyyksiä tuttavalleni raitiovaunussa, kun tämä vei lastansa päiväkotiin ja jutellessamme puhuimme lapsen toisesta äidistä.
Viime viikolla puukotettiin ihmisiä kirjan julkistamistilaisuudessa ja syksyllä jollekin tuli päähän ampua Jyväskylässä tuntemattomia ihmisiä. Viime vuonna Oulussa ampui mies marokkolaisen pojan ilman syytä pizzeriassa, toisen tehdessä töitä. Päihtyneet nuoret ajoivat yhden nuoren hyppäämään parvekkeelta kuolemaan. Mustasukkaisuusmurhia on vuodenkin aikana ollut useita.
Miten tähän on tultu? Jos toisen naama, pukeutuminen tai puheet eivät jostain syystä miellytä, katsovat jotkut kansalaiset oikeudekseen ottaa lain omiin käsiinsä ja solvata, käydä päälle ja jopa tappaa. Eihän tämä näin toimi!
Poliitikkona joutuu ottamaan vastaan kaikenlaista. Poliitikon haukkumista pidetään asiaan kuuluvana, ja jopa oikeana. Parjaamiseen antavat iltapäivälehdet hyvän mallin ja jopa kannustavat siihen. Harva muistaa, että poliitikko yrittää ajaa ihmisten asioita meille rakkaassa demokratiassa demokratian keinoin.
Miten poliitikkojen parjaaminen sitten tähän kuuluu? No sillä tavalla, että poliitikkojenkin parjaaminen kuuluu vallalla olevaan puhetapaan, jota muun muassa iltapäivälehdet lietsovat, että joku on aina syypää omaan huonoon oloon. Usein se on poliitikko, joskus naapuri, joskus ottaa päähän ”joku homo” tai jos ei muuta niin sitten vihanpurkauksen kohteeksi joutuu joku aivan syytön. Outoa ja vastenmielistä vihamielisyyttä saavat kokea myös lapset. Päihteet vielä pahentavat tilannetta.
On vaarallista kaikkien turvallisuuden, yhteiskuntarauhan, ihmisten vapauden ja perustuslain kannalta, jos kansalaiset (tai jopa poliitikot) ottavat oikeudekseen määritellä, kuka saa asua maassa, kulkea kadulla, ja kuka on parempi ja kuka alempiarvoinen. Jos meno jatkuu tällaisena, etäännymme kauas suojaa ja turvaa tarjoavasta perustuslaista sekä ihmisoikeuksien julistuksesta, joka määrittelee jokaiselle luovuttamattoman ihmisarvon. Olemme kaukana demokratiasta, johon kuuluu toisen näkemysten suvaitseminen ja kunnioittaminen. Niin luterilainen enemmistö kuin maassamme onkin, on kaukana monen käytöksestä lähimmäisen rakastaminen.
Suurin osa suomalaisista tuomitsee kaiken väkivallan. Se on hyvä. Mutta asenne vaatii myös tekoja. On osoitettava, että eriarvoisuus ja toisten epäinhimillistäminen eivät kuulu missään muodossa yhteiskuntaamme. Tämä pitää näyttää arjessa. Kun kuulemme jonkun homottelevan tai naureskelevan toiselle, puututaan siihen. Kun isoveli mollaa pikkusiskoa, puututaan siihen. Kun joku syyttää työttömiä, pakolaisia tai naapurin isäntää loisimisesta, puututaan siihen. Kun jollakin koulussa tai työpaikalla on vääränlaiset hiukset tai mielipiteet, on arvostelijan syytä katsoa peiliin.
Väkivalta, hulluus ja kymmenien miljoonien ihmisten tappaminen toisen maailmansodan Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa mahdollistui, koska suuri väkijoukko antoi tappamiselle hiljaisen hyväksynnän.
Uskallanko minä puuttua henkiseen väkivaltaan, johon törmää lähes päivittäin? Harjoittelen ja entistä useammin ja rohkeammin osoitan, etten hyväksy kenenkään väheksymistä tai alistamista. Uskallanko tehdä päätöksiä, jotka edistävät jokaisen ihmisen turvallisuutta ja mahdollisuutta elää omana itsenänsä tässä kauniissa maassa? Tämä on ollut syy politiikkaan lähtemiselleni: maailman paremmaksi, väkivallattomaksi ja oikeudenmukaisemmaksi tekeminen. Se on ollut myös monen muun poliitikon motiivi lähteä vaikuttamaan asioihin.
Ei uhka asu erilaisuudessa vaan samankaltaisuuden ihannoinnissa.
Väkivallalle tehokkain vastalääke on sen selkeä ja välitön tuomitseminen, johon jokainen voi osaltaan vaikuttaa. Viharikoksista pitää säätää kovat tuomiot, sillä jos katsomme väkivaltaa läpi sormien, ei kohta kukaan uskalla kulkea turvallisin mielin. Kysymyksessä on jokaisen turvallisuus ja vapaus. Kellään ei ole oikeutta solvata toista tai käydä päälle, jos naama tai ajatukset eivät miellytä. Jokaisella on oikeus kulkea kenen kanssa haluaa, milloin haluaa ja missä haluaa, sekä puhua pelkäämättä ääneen ajatuksiaan – kunhan ne eivät tee väkivaltaa toiselle. Jo toisen tahallinen loukkaaminen on väkivaltaa – tämä ajatus on monelta kadoksissa. Kohtelias ja sivistynyt yhdessäolo on vaihtunut rääväsuitten ja viisastelijoiden kovaääniseksi vitsailuksi ja herjaamiseksi. Tälle tulee näyttää ehdottoman punaista valoa. Onneksi moni kansalainen osoittaa välittämistä ja puuttuu väkivaltaan busseissa, kaduilla ja kotona. Puututaan entistä hanakammin typeryyksiin ja vastuuttomuuteen ja tehdään Suomesta hyvä ja turvallinen maa jokaisen asua ja elää. Se on meistä kiinni.