Kaleva, Pohjoinen ääni 9.2.13
Päivä toi mukanaan odotetun ja hyvän uutisen: Eurooppa-neuvosto, toisin sanoen 27 jäsenvaltion ja Kroatian päämiehet- ja naiset pääsivät sopuun Euroopan Unionin rahoituskehyksistä seuraaviksi seitsemäksi vuodeksi. Sovun siirtyminen venyi tämän vuoden puolelle, kun presidentti Herman van Rompuy päätti jättää asian hautumaan marraskuun huippukokouksessa. Nyt päätös oli kypsä, ja yhteinen näkemys Euroopan Unionin yhteisestä budjetista vuosille 2014-2020 syntyi kahden päivän ja yhden valvotun yön jälkeen. Vielä jännitetään, alkaako budjetin kasvattamista vaatinut parlamentti vaatia muutoksia kehyksiin. Toivottavasti näin ei käy, vaan jäsenvaltiot voisivat edetä suunnitelmissaan Eurooppa-neuvoston ehdotuksen mukaisesti.
Komission alkuperäisestä ehdotuksesta tultiin jopa satoja miljoonia euroja alaspäin 960 miljardin euron budjettiin asti. Tämä oli Suomen tavoitteista ensimmäinen joka toteutui: budjetin koko säilyi kohtuullisena talouskriisin jäytämässä Euroopassa. Kun kansallisia budjetteja nipistetään, ei myöskään EU: lla ole varaa paisuttaa kulujaan.
Suomen tavoitteista tärkein, oman nettomaksuosuuden kohtuullisena pitäminen onnistui jopa odotettua paremmin. Se oli hyvä saavutus siihen nähden, että samalla onnistuttiin saamaan kelpo tulos maataloustukien osalta, joiden säilyttäminen ennallaan oli Suomen kärkitavoite.
Ennen neuvotteluja pidettiin nimittäin ongelmallisena yhtälöä, että samalla, kun Suomi vaatii EU menojen kurissa pitämistä, on se vaatimassa yhtä paljon tukia kuin aiemminkin.
Maataloustukien kohdalla tavoite onnistui siis melko hyvin. Vaikka suorista tuista eli hehtaarituista leikataankin kolmen prosentin verran, sai Suomi 600 miljoonan euron ns. kirjekuoren, jolla voidaan huolehtia maaseudun kehittämisestä,ja mm. maanviljelijöile tärkeiden ympäristötukien maksamisesta. Suomen maaseudun kannalta suoriakin tukia tärkeämpiä ovat ns. kakkospilarin maaseudun kehittämisrahat, joilla maatilat voivat huolehtia hyvästä ympäristöstä ja joilla kehitetään koko maaseutua elinvoimaiseksi mm. leader-hankkeiden avulla.
Kehyksistä sopiminen on ennakkoehto maataloustukien jakautumisesta edelleen sopimiselle. Nyt pääsevät vauhtiin varsinaiset neuvottelut CAP – uudistuksesta eli yhteisestä maatalouspolitiikasta seuraavalle seitsemälle vuodelle. Nämä neuvottelut ovat odottaneet rahoituskehyksistä sopimista. Joka tapauksessa yhteisen maatalouspolitiikan uudistus on jo niin pahasti myöhässä, että rahoituksen osalta viljelijät joutuvat elämään siirtymäkautta vielä vuoden 2014 ajan. Siirtymäkauden järjestelyistä odotetaan komissiolta tietoa maalis-huhtikuun aikana.
Pohjois- ja Itä-Suomen asukkaiden näkökulmasta on harmillista asukaskohtaisen tuen tippuminen 35 eurosta 30 euroon. Tulos on kuitenkin tyydyttävä siihen nähden, että neuvottelujen alussa pelättiin aluekehitysrahojen putoavan jopa 15 eurolla asukasta kohden. Tehdyn päätöksen kanssa voidaan kuitenkin toimia alueiden suunnitelmien mukaisesti ja kehittää alueita, luoda työpaikkoja ja järjestää koulutusta lähes entiseen malliin.
Hyvä asia Suomen kannalta on budjetin odotettua suurempi varaus tutkimus- ja kehitysrahoihin. Näiden tukien saajana on Suomi aina pärjännyt hyvin ja saanut maksuosuuttaan isomman osuuden takaisin. Saanto riippuu tulevaisuudessakin hankkeiden laadusta ja hakijoiden aktiivisuudesta. Suomalaisten on syytä verkottua aiempaa tehokkaammin kansainväliseen tutkimukseen, ja samalla pidettävä kiinni korkeasta koulutuksen ja tutkimuksen tasosta kotimaassa.
Alustavan arvion mukaan rahoituskehyksiin varattuja kehitysyhteistyön rahoja ei onneksi leikattu niin paljon kuin van Rompuyn esityksessä,syksyllä vielä suunniteltiin. Euroopan kansalaiset kuuluvat edelleen maailman rikkaimpaan viidennekseen. Onkin kohtuullista, että Eu kantaa vastuuta globaalin köyhyyden torjumisesta. Paitsi humaania, on tämä myös parasta turvallisuuspolitiikkaa, mitä vasta Nobelin rauhanpalkinnon saanut EU voi muulle maailmalle tarjota.
Siihen nähden, että neuvotteluja käydään 28 erilaisen maan kanssa, joista toiset halusivat budjetin kasvattamista ja toiset sen pienentämistä, joissa toiset vaativat jäsenmaksualennuksia, kun taas toiset punnitsevat hyötyä useammasta ja kauskantoisemmasta näkökulmasta ja joissa maiden väliset intressit eivät aina kohtaa, on neuvottelutuloksen syntyminen arvostettava saavutus. Tämän päivän neuvottelujen tulokseen voivat suomalaiset olla aivan tyytyväisiä.
On kuitenkin aina aiheellista pohtia, mikä rahoitus olisi tehokkainta hoitaa pienemmällä byrokratialla ja kansallisesti, ja mikä on sitä rahaa, jolla yhteisestä potista jaettuna saadaan suurin hyöty. Tutkimukseen ja opiskelijavaihtoon käytettävät rahat kuuluvat mielestäni ainakin jälkimmäisiin.
Uskon, että tulevina vuosina mietitään muun muassa maatalousrahojen uudelleen jakoa enemmän kansallista vapautta ja kansallisia tarpeita ajatellen, mutta aika ei ole vielä sille kypsä.
Nyt on luotu raamit ja päästään jatkoneuvotteluihin yhteisten varojen tarkemmasta kohdentamisesta. Jäämme niitä seuraamaan, ja sanasenpasemminkin sanomaan. Demokratian hienous kun piilee siinä, että jopa eurooppalaisiin raha-asioihin on jokaisella mahdollisuus vaikuttaa, kansanvallan monin keinoin.
