Euroopan unionille myönnetty rauhanpalkinto ei olisi voinut sattua parempaan historialliseen hetkeen. Euroopan talous- ja työttömyysongelmien kanssa painivien kansalaisten ja poliitikkojen katseet nousivat hetkeksi vakausmekanismien syövereistä ja mellakoista kiinnittämään huomiota yhteisön perusideaan. Euroopan kriisiä arjessa ratkovat eivät aina muista, että pohjimmiltaan Euroopan Unioni on suuri rauhanprojekti.
Palkinto yllätti kovimmatkin politiikan tuntijat. Sattumalta sain seurata vierestä EU:n presidentti Herman Van Rompuyn ensi reaktiota uutiseen, sillä hän oli juuri tiedon tullessa vierailulla eduskunnassa suuressa valiokunnassa.
Puheessaan valiokunnalle van Rompuy omisti palkinnon EU:n lukuisille rakentajille. Todellakin, Euroopan unioni ei ole mikään taivaasta pudonnut byrokratiahäkkyrä, jonka tarkoituksena on rämpiä talouskriisistä toiseen tai hankaloittaa ihmisten elämää. Euroopan unioni on suuri visio, jonka jakoivat jo vuosikymmeniä sitten lukuisat ideologit ja käytännön toimijat. Heidän joukossaan oli valtiomiehiä, talousviisaita, maanviljelijöitä ja kulttuurihenkilöitä. Euroopan historiallisten rakentajien joukosta puuttuvat tai jäävät ainakin mainitsematta naiset. Tänä päivänä heitä onneksi jo on. Siinäkin mielessä EU ja sitä edeltäneet hiili- ja teräsyhteisö ja EY ovat olleet merkittävä rauhanprojekti, että naiset ovat nousseet vaikuttajien joukkoon EU: n sisällä suomalaiset naiset mukaanlukien. Toki vielä on tehtävää, että saamme lisää merkittäviä naisia Angela Merkelin ja Lady Ashtonin rinnalle. Komissaareista heitä on jo kolmasosa, ehkä seuraavassa komissiossa naisia on jo puolet.
EU on onnistunut rakentamaan rauhanomaisen yhteisön syvästi ja kipeästi ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa jakautuneen Euroopan raunioille. Käynti Verdunin taistelukentillä, joissa kaatui satoja tuhansia nuoria saksalais- ja ranskalaispoikia toisiaan vastaan taistellen tai hiljentyminen mihin tahansa toisen maailmansodan taistelupaikalle tai keskitysleirille riittää perusteluksi Euroopan Unionin tarpeellisuudesta.
Tänä päivänä Euroopan unionin rauhantyö tarkoittaa kymmenien tuhansien opiskelijoiden liikkumista maasta toiseen, opettaja- ja tutkijavaihtoa, ihmisten oikeutta asua ja tehdä työtä toisessa EU – maassa ja vapaata liikkumista ja kaupankäyntiä maiden välillä. Euro sinänsä on yksi osoitus pyrkimyksestä helpompaan vuorovaikutukseen, vaikka se tällä hetkellä maailmanlaajuisen taantuman vuoksi kovia kokeekin. Lisäksi EU on kehitysavun jakajana maailman merkittävin institutionaalinen toimija.
Euroopan unionin lisäarvo kansalaisille tänä päivänä näkyy monenlaisina laajentuneina mahdollisuuksina. Euroopan unionin sosiaalinen ulottuvuus on se, josta ihmiset eniten hyötyvät. EU:n tuki maatalouteen on monelle viljelijälle edellytys elinkeinon harjoittamiseen. EU:n antamalla vipuvoimalla on saatu aikaan monenlaisia teitä, retkeilykohteita ja uudenlaisia kaupunkikeskuksia. Osittainen EU-rahoitus on kannustanut yrittäjyyteen. Laadukas tutkimus tarvitsee kansainvälisiä kumppaneita, ja usein ne löytyvät muista EU-maista. Rikollisuuden torjunta ei onnistuisi ilman yhteiseurooppalaisia verkostoja. Itselleni EU on tarjonnut mahdollisuuden opiskella ja työskennellä toisissa maissa.
Euroopan nykyinen rauha ei ole syntynyt tyhjästä, vaan sitä ovat rakentaneet miljoonat ihmiset ja useat sukupolvet. Rauha ei ole koskaan valmis, vaan vaatii työtä ja ponnisteluja. Varsinainen koetin EU:n rauhantyölle tulevaisuudessa on paitsi EU:n kyky ratkoa omat haasteensa, niin etenkin sen kyky tarjota välineitä maailman konflikteihin. Tässä työssä on oma nobelistimme Martti Ahtisaari suunnannäyttäjä ja oppia voidaan ottaa myös pohjoismaisista rauhanomaisista itsehallintoalueista kuten Ahvenanmaasta.
Rauhanpalkinnon isä Alfred Nobel oli mies, joka keksi dynamiitin ja patentoi satoja muita keksintöjä. Sodankäyntiä edistävistä keksinnöistään hän sai myös paljon kritiikkiä. Hän rakasti kirjallisuutta ja runoutta ja oli kiinnostunut rauhan kysymyksistä. Onkin ironista, mutta toisaalta ymmärrettävää, että dynamiitin keksijä testamenttasi omaisuutensa jaettavaksi rauhantyötä tekeville henkilöille tai järjestöille. Rauhanpalkinnon sai vuosia Alfred Nobelin kuoleman jälkeen myös hänen läheinen ystävänsä Bertha von Suttner. Hän oli nainen, jolla oli vaikutusvaltaa Nobeliin, ja joka kirjoitti kirjan (vapaasti suomennettuna) ” Laskekaa aseenne”. Jää arvoitukseksi, olisiko Nobel koskaan ilman Berthan vaikutusta lahjoittanut omaisuutensa rauhan työlle. Sitä emme saa koskaan tietää. Euroopan Unionin kansalaisina voimme kuitenkin juhlia palkintoa. Se on varmaan tarkoitettu meille kaikille kannustukseksi ja rohkaisuksi vastaanottamaan haasteet ja selviämään niistä – rauhanomaisin keinoin.
EU on onnistunut rakentamaan rauhanomaisen yhteisön syvästi ja kipeästi jakautuneen Euroopan raunioille ja pyrkii rauhanomaisesti ratkomaan ongelmia. Lisäksi EU on kehitysavun jakajana huomattava toimija maailmassa. Muun muassa.
