Maaseudun Tulevaisuuden kolumni
Sain viime viikolla tuhdin annoksen Ahvenanmaa-energiaa, kun Pohjoismaiden neuvoston kansalais- ja kuluttajavaliokunta piti kesäkokouksensa Ahvenanmaalla. Toimin kyseisen valiokunnan puheenjohtajana.
Kokouksemme pääaiheena oli yhteispohjoismaisen panttijärjestelmän luominen pulloille ja purkeille, joita pohjoismaissa heitetään roskikseen yli miljardi kappaletta vuodessa niiden pantittomuuden takia. Tämä on paitsi ympäristöongelma, kiusallista myös kierrättämiseen tottuneen kuluttajan kannalta. Päätimme yhdessä luonnonvara- ja ympäristövaliokunnan kanssa lähettää kirjeen maittemme pääministereille, jotta nämä tarttuisivat tositoimiin pitkän tiedostetun panttiongelman ratkaisemiseksi. Ehdotimme Ahvenanmaata yhteisen panttijärjestelmän pilottialueeksi, kulkeehan Ahvenmaan kautta vilkas laivaliikenne, jonka seurauksena pantittomia purkkeja päätyy suuri määrä Ahvenmaan luontoon ja roskiksiin. Ongelma on tuttu myös Suomen ja Venäjän sekä Saksan ja Tanskan rajalla.
Kokouksemme toinen pääaihe oli Ahvenanmaan itsehallintoon tutustuminen. Ahvenmaahan sai itsehallinto-oikeutensa ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1921 suoraan Yhdistyneitä Kansakuntia edeltäneeltä Kansainliitolta. Mielenkiintoiseksi Ahvenanmaan itsehallinnon maailmanlaajuisestikin tekee se, että itsehallinto saavutettiin väkivallattomasti verta vuodattamatta tosin pitkien suurvaltapolitiikkoihin kytkeytyvien historianvaiheiden kautta. Ruotsimielisyydestä huolimatta Ahvenanmaa jäi osaksi Suomea. Sen ruotsinkielisen väestön asema haluttiin turvata itsehallintolailla.
Ahvenanmaa on suomalaisittain poikkeuksellinen maakunta monin tavoin, eikä vain itsehallintonsa puolesta. Ahvenanmaalla on noin 28 000 asukasta ja kuusitoista virkeää kuntaa. Ahvenanmaan työttömyysprosentti on vajaa kolme ja maakunta toivottaa tervetulleeksi ulkomaalaisetkin asukkaat, koska työvoimasta on pienoinen pula. Ahvenanmaalla puhutaan yli 60 kieltä ja siellä ollaan juuri uudistamassa kotoutumislakia maahanmuuttajien paremman yhteisöön sisällepääsyn turvaamiseksi. Ahvenanmaalla asuvat terveemmät suomalaiset. Kiinteän omaisuuden omistusoikeus on sentään vielä rajattu ahvenanmaalaisille ja mielestäni peruste on hyvä: ilman omistusoikeuden rajaamista voisivat suuret toimijat ostaa vaikka koko Ahvenanmaan.
Ahvenanmaan vierailu vei ajatukset myös manner-suomen kuntauudistukseen. Miksipä kuntauudistus ei lähtisi liikkeelle ajatuksesta, että kunnat saisivat isomman osan verotuloista palvelujen järjestämiseen ja valtio vetäytyisi verojen kerääjänä taka-alalle. Kuntia kannustettaisiin hakemaan alueilleen sopivia vahvuuksia, aivan kuten Ahvenanmaa on pienyrittäjyyden mallimaakunta, Suomen omenavakka ja merenkulun pieni jättiläinen. Kunnanisien ja –äitien tehtävä olisi luoda vahvaa identiteettiä, aivan kuten maakunnissa luodaan. Kuntien kannattaisi yhdistyä, koska niiden päätösvaltaa omista asioistaan lisättäisiin ja niiden toiminta turvattaisiin myös taloudellisesti.
Sekä Ahvenanmaalla, että Sveitsin kantoneissa vieraillessani alan kallistua ajatukselle, että valtio rakenteena ei välttämättä olekaan paras taho luomaan onnellisuutta ja hyvinvointia. Onnellisuus piilee itsemääräämisoikeudessa ja halussa rakentaa omaa ja toisten hyvinvointia. tätä kutsutaan yhteisöllisyydeksi. itsemääräämisoikeuden valossa olisi syytä käydä kattava keskustelu paitsi kuntien, maakuntien ja valtion tehtävistä, myös niistä tehtävistä, mitä suurille kansainvälisille yhteisöille kuten Euroopan Unionille annetaan.
Paitsi tietoa, tarttui Ahvenanmaalta mukaan hyväntuulisuutta ja ihailu Suomen saariston kauneutta kohtaan. Suosittelen kesämatkaa kauniiseen saaristoomme, Ahvenanmaalle. Samalla toinen kotimainen, ruotsi, saa virkistystä.
