Ensijulkaisu
Joella ui kaksi joutsenta, aivan parvekkeemme edessä. Joulukuu. Mosel virtaa sammalenvihreänä. Lempeänä kuin vanha nainen se hyväilee penkereitään, kuten vuosituhansien ajan. Joen hedelmät, viiniviljelmät, levittäytyvät loiville rinteille. Vasta ne hehkuivat vihreinä, kunnes syysaurinko kultasi ne keltaisiksi. Silloin vain jokivarren vaahterat hehkuivat keltaisempina. Nyt talvella kaikki on ruskeaa ja rauhallista. Pakkasaamuisin kuorruttaa valkea huurre rinteet ja kaikki näyttää leijuvan.
Syksyllä, kun lehdet putosivat, teimme pitkiä kävelyjä joen rantaa pitkin. Pimeän kosteina iltoina, kun oranssit lamput valaisivat rantatietä saattoi odottaa tapahtuvan mitä tahansa ja ymmärsin, miksi Kosma ja Prévert sävelsivät Les feuilles mortes’n – Kuolleet lehdet – -laulunsa. Talvisina aamuina
kävelen kylän keskustaan. Hiljaisuus, jouluvalot ja minä. Vatsassa nipistelee jännitys kuin odottaisi rakkaansa saapuvan.
Ei ole mitään hauskempaa kuin jokilaivojen seuraaminen. Odotamme niitä sululla. Ensin aletaan laskea vettä padosta alajuoksuun. Pudotus on 6,25 metriä. Hiljainen joki muuttuu juoksutuksesta vellovaksi vesivyöryksi. Sulkuportti avataan ja pian syttyy vihreä valo. Laiva nousee jokea pitkin, vakaasti ja huomaamatta se liukuu ahtaaseen kanavaan. Mahtava, jopa 172 metrin jättiläinen, joka kuljettaa hiiltä, maissia, mineraaleja, puuhaketta, auringonkukansiemeniä, metalliromua, rautaa eri muodoissaan, kivimurskaa, milloin mitäkin, yhtä tuotetta kerrallaan.
Olemme Saksan ja Luxemburgin rajalla. Laivat saapuvat joen yläjuoksulta ja alajuoksulta, Ranskasta ja Saksasta, Belgiasta ja Hollannista. Näiltä seuduilta alkoi Euroopan yhdentyminen viitisenkymmentä vuotta sitten. Kymmentä vuotta aiemmin oli sota repinyt verisesti rikki nämäkin rajaseudut ja kansojen välille täytyi löytää uudelleen yhteinen tahto ja ymmärrys. Mosel tarjosi yhden väylän rauhan rakentamiseen. Vuonna 1956 solmittiin Saksan, Ranskan ja Luxemburgin välillä sopimus Moselin kanavoinnista ja sitä kautta vapaasta vesireitistä ja sen yhteisestä kunnossapidosta. Sopimuksen pohjalta on jokeen rakennettu 28 sulkua ja sitä pitkin voivat kulkea 172 metriä pitkät ja 11, 45 metriä leveät alukset. Syväys veden pinnan alla saa olla 2,80 metriä. Vuonna 1961 solmittiin sopimus Moselin suojelemisesta saasteilta. Nyt Mosel yhdistää Eurooppaa, Ranskan Vogeeseilta Saksan Koblenziin, jossa se 520 kilometriä taivallettuaan liittyy Pohjanmereen virtaavaan Rein-jokeen. Moselin varrelle jää upeita kaupunkeja: Nancy, Metz, Thionville, Trier, Koblenz.
Tänä aamuna laiva saapuu Belgiasta. Aamu on sumuinen. Kyydissä on kapteenin ja perämiehen lisäksi nuori poika ja nainen, pojan äiti. Ikkunasta näkee, kuinka aamiaispöytä on juuri siivottu, pöydällä on vain hedelmäkulho. Koska jokilaivat kuuluvat perheille, näkee viikonloppuisin laivojen kansilla autoja, leikkivälineitä ja jopa juoksentelevia koiria. Äiti ja poika juttelevat kaikessa rauhassa.
Alajuoksun portti suljetaan ja vettä aletaan päästää yläjuoksulta kanavaan. Laiva nousee veden mukana, perämies tarkkailee laivan reunoja. Kun veden nousu on pysähtynyt, juoksee perämies nopeasti laiturille tyhjentämään roskat, sitten matka jatkuu kohti Ranskaa. Vielä kerran avataan kanava tälle laivalle Luxemburgin puolella, sitten se lipuu Schengenin ja Apachin kohdalla
Ranskan puolelle.
Laiva on mennyt ja joutsenet uivat tuttuun paikkaansa. Nyt Mosel on tyytyväinen, lepää hiljaisena syksyn töiden jälkeen. Sunnuntaikalastajat hakeutuvat onkineen rannoille. Vesi näyttää seesteiseltä, mutta pinnan alla piilee valtava voima, joka lämmittää laakson ilman muutaman asteen lämpimämmäksi kuin muualla maassa, kuljettaa laivoja satoja kilometrejä ja saa jokilaakson kasvamaan. Ja joskus, kun sateet ovat olleet rankat, tulvii joki yli äyräidensä unohtaen ihmisten vallan hallita veden virtaa. Nyt joki on hiljaa, syleilee uomaansa, sammalenvihreänä, joulukuussa.
