Kaleva 10.2.2008
Taivaan merkkejä luetaan tällä hetkellä Euroopassa kuin intiaanit preerialla aikanaan. Missä voisi hiihtää, on hiihtokansan puheenaihe, kun keskinen Eurooppa viettää talvilomiaan. Himo päästä lumelle ja jäälle on valtava, mutta valkoisen kullan löytyminen on onnenkauppaa ja ison rahan takana. Vogeesit ovat lumettomia, samoin iso osa Alppeja. Tästä näkökulmasta käsin tuntuukin luksukselta suunnata aamulla nelivuotiaan kanssa luistelemaan Oulun Myllyojan luistinradalle ja sitten pulkkamäkeen läheiseen leikkipuistoon.
Elämän pieniin iloihin kasvetaan. Ennen pitkää ne muuttuvat itsestäänselvyyksiksi ellei muutto tai sairaus avaa jossain vaiheessa silmiä. Taito tarkastella maailmaa lapsen silmin on vaarassa kadota, kun arjesta tulee itsestäänselvyys. Kampaamossa istuessa kuulen, kuinka joku tuli juuri Thaimaasta ja toinen on lähdössä Teneriffalle. Me tulimme talvilomalle Ouluun lunta ja muita pohjoisen iloja hakemaan. Tässäpä niistä muutama.
Lumi. Pehmeää ilmaista ihanuutta, johon voi kellahtaa, jossa saa hyppiä, jota saa muovailla ja jopa syödä. Sitä saa kaivaa, sitä saa heitellä, sinne voi upottaa narskuvat kenkänsä. Se häikäisee, valaisee, tuo ilon ja valon. Siinä voi hiihtää, laskea, uida ja unohtaa arkiset huolensa. Lumisade suukottelee kasvoja.
Jää, maksuton jää, jolla viilettää vapaasti mailan kanssa tai ilman, eikä tarvitse kiertää rinkiä hampurilaisten hajussa ketään väistellen.
Ilma. Raikas, puhdas ilma. Hengitän keuhkot sitä täyteen ja jokin stressimöykky alkaa sulaa rinnassa.
Suolainen voi ja metsän mustikat, pakasteestakin. Vesi hanasta otettuna, ilman muovin makua. Pohjoisten jokien vesi. Kultaakin kalliimpaa, puhdasta puhtaampaa elämän nestettä.
Kirjasto. Sukellamme lasten kanssa kirjamereen ja ahmimme niitä silmillämme, käsillämme ja vielä illalla korvillamme. Maailman ihanin paikka. Lukutaidon ja sivistyksen perusta.
Vauvamuskari ja iltapäiväkerho. Suomi on lastenkerhojen luvattu maa. Vauvan kanssa oleminen on yhtä juhlaa, kun joka päivälle löytyy virikettä ja tekemistä. Luxissa ne ovat harvinaista herkkua ja jokainen uusi iltapäiväkerho tai nuorisotila pääsee lehtien palstoille.
Yliopisto. Puhtaat hohtavat käytävät, viherkasveja ja nuoria, jotka eivät vielä tiedä, että opiskelu on juhlaa. Ja se kouluruoka, ikuisen ylistykseni kohde. Suomen parasta antia lapsille ja vanhemmille. Kotiin tulee kylläinen ja tyytyväinen lapsi ja opettaja.
Neuvola. Saat säännöllisesti tiedon, miten lapsesi kasvaa, eikä maksa mitään. Terveydenhoitajalla on aikaa kysyä, mitä sinulle kuuluu. Rokotuksistasi pidetään hyvä huoli, eikä yksikään lapsi jää vaille hoitoa.
Uimahalli, jossa on sauna ja jossa kaikki käyvät pesulla ennen uimaan menoa. Saksan halleissa aniharva riisuu itsensä peseytyäkseen ja altaalla saattaa nähdä mitä upeimpia hiusluomuksia. Miehet haisevat deodorantille.
Pohjoisen pieniin ihmeisiin ja iloihin voi lisätä pyörätiet, ammattitaitoiset kampaajat ja siivoojat, kirpputorit, terveyskeskukset ja sen turvallisuuden, että lapsen voi päästää yksin kaverin luokse. Meren rannalta näkee kauas. Rannalla ei ole ketään.
Tänne on pitkä matka. Loputtoman öisen ajomatkan jälkeen metsien ja peltojen takaa alkaa häämöttää punainen kajo, joka nostaa ilon ja toivon. En voi olla ihmettelemättä sitä voimaa, millä ihmiset puurtavat pimeydessä, ylläpitävät kulttuuriaan ja luovat jatkuvasti uutta monin tavoin. Totisten ihmisten kukoistava kulttuuri.
