Suomen neljästä suurpedosta: sudesta, karhusta, ahmasta ja ilveksestä susi on varmasti se, joka herättää eniten tunteita. Suteen kohdistuu sekä pelkoa että ihailevaa kunnioitusta. Sudet ovat aina puhuttaneet suomalaisia. Valitettavasti satujen ja kertomusten susikuvaukset eivät ole vähentäneet susiin kohdistuvia pelkoja. Pelot ovat johtaneet suden metsästykseen, joiden seurauksena susi oli sukupuutossa 1800-luvun lopulla. Venäjältä tulevat sudet ovat kuitenkin paikanneet Suomen susivajetta runsaan sadan vuoden aikana niin, että susia on tällä hetkellä noin 150-165 yksilöä. Valitettavasti suden salakaato on verrattain yleistä nykyäänkin etenkin Suomen itäosissa ja pohjoisen poronhoitoalueilla.
Terve susi pelkää ihmistä eikä hyökkää ihmisen kimppuun kuin äärimmilleen uhattuna. Viimeksi susi on tappanut ihmisiä Suomessa 1800-luvulla. Sen sijaan suden ja muiden petojen aiheuttamat vahingot poroille ja lampaille ovat todelliset. Siksi poromiehille maksetaan korvausta suden aiheuttamista vahingoista. Tällä hetkellä suden vahingoista aiheutuvat korvausrahat ovat kuitenkin lopussa, jonka vuoksi maa- ja metsätalousministeriö myönsi viime viikolla 15 uutta kaatolupaa Lapin, Koillismaan ja Kainuun susille. Muualla kuin poronhoitoalueella susi on rauhoitettu eläin ja sen tappaminen kielletty.
Susi on Suomessa erittäin uhanalainen laji. Sen suojelun takaavat kansainväliset sopimukset, muun muassa Euroopan Unionin Luontodirektiivi vuodelta 2000. Koska susi herättää paljon tunteita ja ristiriitaisia näkemyksiä, laadittiin vuonna 2005 suden hoitosuunnitelma. Hoitosuunnitelmaa varten kuultiin laajasti ihmisiä ja eri tahoja eri puolilla Suomea. Hoitosuunnitelmassa esitetään erilaisia toimenpiteitä susikannan suojelemiseksi mukaan lukien korvaukset susivahingoista.
Suden ei tiedetä hyökänneen ihmisen kimppuun Suomessa yli sataan vuoteen. Muutamia ihmisen uhkaaviksi tulkitsemia tilanteita on ollut. Silti harva on nähnyt suden silmästä silmään. Susipelot ovat kuitenkin todellisia alueilla, joissa susia liikkuu. Vanhemmat pelkäävät laittaa lapsensa koulutielle syrjäisillä seuduilla ja lenkkeilijät pelkäävät lenkkeillä metsäisillä teillä. Koska pelot ovat enemmänkin psykologisia kuin faktoihin pohjautuvia, täytyy keino pelkojen taltuttamiseksi olla joku muu kuin susien kaataminen. Esimerkiksi valtion tukemat koulukyydit voisivat tulla apuun vanhempien pelkoja lieventämään. Sen sijaan metsästäjien väitteet susien vaikutuksesta hirvikantaan ovat perusteiltaan kevyitä. Hirviä riittää varmasti sekä susille, että ihmisille. Erityisesti poronhoitoalueilla tulisi käydä keskustelua eri tahojen kanssa, jotta poroelinkeino voisi menestyä susista ja muista pedoista huolimatta. Uudet pyyntiluvat uhkaavat hävittää suden kokonaan poronhoitoalueelta.
Kuten muissakin yhteiskunnallisissa haasteissa, myös petopolitiikassa laajapohjainen yhteistyö on välttämätöntä. Sudet ovat olleet täällä jo kauan ennen ihmisiä. Osana Venäjän suurta susikantaa, ne eivät myöskään maastamme lopu ja niiden geenivirtaus muihin pohjoismaihin on taattava. Susirauha syntyy vain yhteistyöllä ja sopimuksilla Salakaato ei kuulu tälle vuosituhannelle.
