Kolumni Maaseudun tulevaisuudessa 6.7.2011.
En pidä itseäni kulinaristina, mutta viikon takainen käynti Färsaarilla vei kielen mennessään. Iltaisin oli tarjolla joko lampaanpaistia pikkuruisten uusien perunoiden ja porkkanoiden kera tai tuoretta kalaa eri muodoissaan: suolattuna, paistettuna ja keitettynä. Jopa turskanhelttasipsejä oli tarjolla alkupalaksi lämpimän leivän kanssa. Jälkiruoaksi pöytään tuotiin raparperista taiottuja herkkuja. Laivaretkellä suurella Atlantilla sain maistaa jättiravun saksien lihan ihanuutta – en ollut tiennyt sen olevan niin mehukasta ja makeaa.
Meillä ei ole valtamerta eikä jättirapuja, mutta puhtaissa järvissämme asustaa aivan vastaavanlaisia aarteita. Ken on maistanut Oulujärven kuhaa, ei voi sitä unhoittaa. Suolattu siika Palpaselta maistuu lähes yhtä hyvältä.
Kalansaaliimme ovat vaivainen tilkka siihen nähden, mitä vesistämme nousisi. Vertailun vuoksi, suomalaisten kalansaaliit ovat pienimmät kaikkiin Pohjoismaihin nähden. Kyse ei voi olla kalan vähyydestä tuhansien järvien maassa. Onko syy kalastusinnon puutteen? Onneksi kalastuslupien hankintaa ollaan helpottamassa. Luvan hankkimisen monimutkaisuus ei saa olla esteenä kalastukselle.
Kesä on oivallinen aika kokeilla, onko paikallisella ruoantuotannolla menestystä. Uskon, että olisi, sillä pellolta pataan -ajattelu valtaa usean kesänviettäjän mielen. Mutta mistä lomalainen löytää paikallisen leipomon tai pienen lihakaupan, josta saisi ostaa pienteurastamon lihaa? Onnettomaksi vaihtoehdoksi jää kesä toisensa jälkeen noutaa muovinen makkarapaketti tai suurteurastamon paketoidut porsaanfileet ja broilerit kylän ainoan kaupan kylmäaltaasta. Ne samat paketit, jotka otan talvella marketin altaasta.
En suostu uskomaan, että EU tai elintarvikevalvonta asettaisi meille niin tiukat rajat, etteikö lähiruokaa saisi tuottaa ja myydä pienissä yksiköissä. Missä tahansa EU-maassa olen elänyt ja matkustanut, olen aina löytänyt lähiruokakauppoja, pieniä leipomoja, paikallisia liha- ja kalakauppoja, vihannes- ja hedelmäkauppoja. Jopa teiden varsilla ohikulkijoita kutsutaan ostamaan omenoita, vesimeloneja ja appelsiineja maasta riippuen. Ranskassa voi ajaa suoraan parsapellolle parsan hakuun.
Golfvirran lämmöstä nauttivilla Färsaarilla tutkitaan kovasti, miten ilmaston lämpenemisen myötä saataisiin luonnonmarjat, mustikat, mansikat, karviaiset ja viinimarjat kasvamaan vientituotteeksi asti. Meillä ne kasvavat tutkimattakin, mutta joka vuosi marjojamme – kansallisaarrettamme – mätänee miljoonakiloittain metsiin, kun liian harva jaksaa lähteä niitä poimimaan. Onneksi sentään joku ahkera ulkomaalainen vaivautuu tulemaan tänne marjanpoimintaan. Vissisti valtiontaloutta voisi ruokkia marjanpoiminnalla.
Rajallisten resurssien maailmassa meillä on ympärillämme valtavat hyödyntämättömät luonnonvarat, jotka Luoja on meille antanut poimittavaksi ja edelleen jalostettavaksi aina vientiin asti. Puhtaan ruoan kysyntä kasvaa kotona ja maailmalla. Kotijäätelön perään lähdetään matkankin takaa.
Sanonnat “terve sielu terveessä ruumiissa” ja “ihminen on sitä mitä hän syö” pätevät yhtälailla eläimiin. Färsaarten lampaat vaeltelevat vapaasti koko maassa, nukkuvat, kun niitä väsyttää ja kulkevat sinne, missä ruoho on vihreää. Olen varma, että lampaan taivaallinen maku piili sen onnellisesti laidunnetussa elämässä.
