Kunnia-arvoisat sotiemme veteraanit ja veteraaninaiset, hyvät itsenäisyysjuhlavieraat,
Toivotan hyvää itsenäisyyspäivää teille jokaiselle! Vietämme meille tärkeää päivää rauhanomaisissa tunnelmissa. Sytytämme iltasella kynttilät ja nautimme lumesta ja hämärän laskeutumisesta. Keitämme kahvit, katselemme linnan juhlia ja meidän on hyvä olla kodin lämmössä perheen ja muistojen keskellä. Tämä on suomalainen itsenäisyyspäivä, ei karnevaalimenoa, ei uhoa eikä meteliä, vaan pysähtyminen, hiljaa kiittäminen ja tyytyväisyys siitä, että olemme vapaita, ja että meillä on rauha.
Itsenäisyyspäivänä katselemme menneeseen ja mittailemme tulevaa. Puntaroimme nykyhetkeä. Mietimme omaa elämäämme maailman muutosten keskellä.
Mitä itsenäisyys Sinulle merkitsee? Lapselta kysyttäessä itsenäisyys tarkoittaa rauhaa, kavereita ja että saa leikkiä. Miten lähellä lapsi ajatuksessaan onkaan itsenäisyyden ydintä! Rauhaa, kavereita ja vapautta leikkiä. Eikö tässä kiteydykin itsenäisyyden voima ja ydinsanoma?
Minua viehättää ajatella, että itsenäisyys on perusolemuksestaan huolimatta muuttuva asia, että sen täytyy uusintaa itse itsensä ja syntyä aina uudestaan vallitsevissa olosuhteissa. Itsenäisyys ei ole yksinäisyyttä, vaan suhdetta ulkoiseen maailmaan. Se on valinta, haluammeko sulkeutua vai ottaa rohkeasti uusia askeleita avoimin silmin ja vastaanottavaisin mielin.
Suomen itsenäisyyttä ajatellessa näemme menneisyydessä vaiheita, jolloin itsenäisyys on ollut uhattuna tai sen asemaa on jouduttu pohtimaan. Näitä vaiheita ovat olleet vapaus- tai kansalaissota, talvi- ja jatkosota ja pitkä kylmän sodan kausi, jolloin maailma oli kahtiajakautunut ja tämä kahtiajako näytti lopulliselta. Kylmän sodan vuosina jouduimme vaalimaan puolueettomuuttamme joka tarkoittaa siis hyviä kaverisuhteita enemmän kuin milloinkaan. Neuvostoliiton romahdettua, jouduimme taas puntaroimaan asemaamme itsenäisenä valtiona ja määrittelemään suhteemme itään ja länteen uudelleen.
Näyttää siltä, että elämme jälleen aikaa, jolloin joudumme pohtimaan itsenäisyyttämme maailman kartalla. Se ei ole helppo tehtävä, vaan vaatii meitä kysymään: Millaisessa maassa ja maailmassa haluamme elää? Millaisessa maailmassa haluamme lastemme kasvavan? Mitä meistä jää tuleville sukupolville?
Jotta voimme määritellä itsemme ja toiveemme, täytyy meidän miettiä, mitkä ovat ne perustavat arvot, joille elämämme ja maatamme rakennamme. Suuntaus näyttää tällä hetkellä vetävän meitä kahteen suuntaan: joko yritämme epätoivoisesti pitäytyä menneessä, joka ei vastaa tämän päivän vaatimuksiin tai sitten rohkeasti lähdemme rakentamaan uutta maailmaa, joka ei perustu enää viholliskuviin, ei perinteisiin rooleihin vaan avoimuuteen, toisten kuuntelemiseen ja uuden oppimiseen. Myös suomalaisuus käsitteenä vaatii ravistelemista. Nykyinen Suomi on moniuskontoinen ja monivärinen Suomi, ja silti yhtä itsenäinen kuin se on ennenkin ollut.
Perusarvojen avulla, kansamme on selvinnyt muutoksista ja kovista koettelemuksista. Ne ajat, jolloin itsenäisyys on ollut uhattuna, ovat olleet aikoja jolloin kolme perusasiaa: rauha, välittäminen jota myös yhteisvastuuksi kutsutaan ja vapaus ovat olleet vaarassa. Keinomme ylittää vaikeudet ovat olleet sitkeys, päämäärätietoisuus, vahvat ja taitavat johtajat, taide, joka on luonut uutta ja vahvistanut moraalia, urheilu sekä kova työ.
Nämä keinot on nyt kaivettava naftaliinista, kun Suomen kansa näyttää jakautuneen jälleen köyhiin ja rikkaisiin. Monen mielestä kaksituhatluvulle tultaessa Suomen itsenäisyys on jälleen koetuksella. Yrityksiä myydään ja siirretään muihin maihin, presidentin valtaa on vähennetty, liittyminen Euroopan unioniin on vienyt meiltä taloudellista itsemääräämisoikeutta, YYA-sopimus on rauennut ja suhde Venäjään epäselvä. Kansan syvissä riveissä kytee tyytymättömyys taloudellista ja poliittista valtaa pitäviä kohtaan. Itsekäs kansanosa, joiden pitäisi pitää kaikkien meidän puolta, näyttää keränneen itselleen muhkeat edut tavallisten ihmisten kustannuksella. Tällainen kahtiajako ei voi olla hyväksi. Suomalaisten oikeudentunto kun ei siedä eriarvoisuutta.
Pienenä kevennyksenä, joskus minullekin on tullut mieleen, että olisipa Kekkonen vielä olemassa. Siinä oli johtaja, jolle saattoi kirjoittaa toivelistan itsenäisyyspäivän aattona kuin joulupukille. Mutta ei sellaista kekkosta ole niin kuin ei joulupukkiakaan. Itse meidän on ongelmamme ratkaistava ja tehtävä se, mitä edellytämme itsenäiseltä Suomelta: vaalittava rauhaa, välittämistä ja vapautta.
Oululaisina elämme jännittäviä ja aivan varmasti historiallisia aikoja. Saamme osallistua jokainen uuden luvun kirjoittamiseen historian kirjoihin, kun vanha Oulu lakkaa olemasta ja Uusi Oulu syntyy 1.1.2013. Historian tekeminen on harvoin helppoa. Tarttukaamme kuitenkin reippaasti uuden Oulun rakentamiseen viiden kunnan vanhoille hyville perustuksille. Niille rakennamme jokainen uutta kotiseutua. Kun sadan vuoden kuluttua lastenlastemme lapset lukevat ja kuulevat uuden Oulun synnystä, hämmästelevät he, kuinka rohkeita ihmisiä heidän isovanhempansa vanhemmat olivatkaan. He uskalsivat rikkoa rajoja ja luoda uutta parempaa Oulua ja maailmaa.
Historia on vastaus kysymykseen, miksi meistä tuli, mitä meistä tuli. Olemme jokainen vuorollamme suurten kertomusten ja suurten tapahtumien todistajia ja niiden muovaamia, mutta myös pienten sattumusten ja elämänkohtaloitten seuraamus. Mutta me olemme myös välivaihe ja pelkkä välikappale siihen, miksi lastemme lapsista tulee mitä heistä tulee.
Tulevaisuuden Suomi on minulle paikka, jossa voimme asua turvallisin mielin. Itsenäinen Suomi on paikka, jossa ei tarvitse pelätä sotien tai maailmanmarkkinoiden horjuttavan lastemme perusturvallisuutta, vaan jossa toteutuvat ihmisoikeudet ja perusturva siitäkin huolimatta, että maailmalla myrskyää. Itsenäinen Suomi on paikka, joka on tarpeeksi vahva tarjoamaan turvaa niillekin ihmisille, joilla ei ole omaa paikkaa maailmassa. Itsenäisessä Suomessa jokainen kantaa kortensa kekoon ja tarvittaessa toistemme taakkoja.
Rakkaat veteraanit. Me tämän päivän vanhemmat ja päättäjät ajattelemme teitä ja menneitä sukupolvia kiitollisuudella ja syvällä kunnioituksella. Voin vain ihmetellä työtänne ja kansamme päättäjien taitoa ja viisautta johtaa pieni kansa sotien ja vaikeiden vuosikymmenien halki tähän päivään. Te veteraanit olette antaneet meille rauhaisan kodin ja tämän kodin puolesta me nuorempi sukupolvikin haluamme tehdä työtä.
Me tämän päivän äidit ja isät, kohtaamme tämän ajan monimutkaiset haasteet. Meiltä vaaditaan jatkuvaa oppimista ja sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin. Saamme kuitenkin elää rauhan keskellä. Tehkäämme me yhteistyötä pohjoisen Suomen ja maamme hyväksi. Nostakaamme työn arvo, periksiantamattomuus ja kaveria ei jätetä ajatus keskeisiksi arvoiksemme. Ne ovat osoittaneet kestävyytensä maamme historiassa.
Pienenä tyttönä hiihtelin kevättalvisin ätini, mummuni ja pappani kanssa Röytän satamasta Kuusiluodon saarelle. Tämän saaren saksalaiset polttivat vetäytyessään Lapista sodan päätteeksi. Istuimme poltetun saaren raunioilla ja mummuni kertoi, mihin rakennukseen, mitkäkin kivet olivat kuuluneet. Tuossa oli ruokala ja tuossa koulu, tuosta alkoi lautatarha ja tuosta lähtivät laivat Kemiin. Tuolla näkyy Royttä ja Ruotsin puoli. Keväthangilla, nuotion savussa yritin ymmärtää isovanhempieni elämää sodan kolkutellessa ovella. Sota tuli työn ja touhun keskelle rikkoen arjen rauhan. Isosetäni Paavo Taanila kuvaa jatkosodan alkamista 22. päivä vuonna 1941 näin: Kaikki tuntui olevan hyvin. Sunnuntaina 22. kesäkuuta oli pesäpallojoukkue laivamöljällä lähdössä Kemiin otteluun. Laituri oli täynnä lähtijöitä ja saattajia kuten minäkin. Isännöitsijä Penttilä tuli ja ilmoitti, että on tullut miehille kutsu asepalvelukseen ja pesäpallo-ottelu on peruutettu. Tämä tiesi sodan alkua. Ryti piti 26. päivä radiossa puheen, jossa hän ilmoitti Suomen olevan sodassa Neuvostoliiton kanssa. Näin oli pitkä ja raskas jatkosota alkanut. Isä lähti heti sotaan ja Erkki sai myös kutsun sinne ja Laurikin vuoden päästä, kun tuli jo siihen ikään, että kelpasi sotilaaksi. Meille nuoremmille ja Ainolle myös riitti töitä kotona yllin kyllin.
Pappani Lauri oli sotaan lähtiessään täyttänyt juuri 19. Meille lapsenlapsille hän ei sodasta koskaan puhunut. Hän kantoi hiljaa sodan jälkiä mielessään meitä niillä rasittamatta niin kuin moni muukin. Hän keskittyi tulevaisuutemme rakentamiseen, hiljaa ja rauhallisesti, kädet ristiin liittäen. Samoin tekivät molemmat isoäitini. He opettivat meille lapsille mielenrauhaa, sitkeyttä ja sitä, että tulevaisuuteensa voi itse vaikuttaa. Olemuksellaan ja työllään he loivat vakautta ja uskoa parempaan maailmaan. Kiitän teitä isovanhempien sukupolvi, tämän maan rakentajat. Me jatkamme teidän työtänne. Vielä kerran, hyvää itsenäisyyspäivää!
