Kaupan tunnustetttava vastuunsa maaseudusta Maataloustuottajat saavat yhä pienemmän osuuden ruuan hinnasta. Vaikka maatalous on kasvattanut tuottavuuttaan tehokkaiden investointien ansiosta, jää viljelijälle ja karjankasvattajalle aina vain pienempi osa ruoan hinnasta. Kun vielä vuonna 2000 maanviljelijä sai ruoan hinnasta 14 prosenttia niin nyt ruoan lopullisesta hinnasta jää vain 10 prosenttia käteen. Toisin sanoen 2 euroa maksavasta leivästä jää maanviljelijälle 20 senttiä ja 70 sentin maitolitrasta seitsemän senttiä. Sen sijaan kauppa ja ravintola ottivat vuonna 2009 ruokamenoista 29 %. Elintarviketeollisuus hävisi osuuttaan 4 prosentilla 28 prosenttiin. Suurin voittaja tuottavuuden kasvusta ja alhaisista tuottajahinnoista on kauppa, suomeksi sanottuna kaksi suurinta kauppaketjua, joiden markkinaosuus on jo 80 prosenttia. Ei ole oikein, että kalliita investointeja tekevät ja vuoden ympäri raatavat viljelijät ja lihantuottajat saavat aina vain pienemmän korvauksen työnsä hedelmistä. Maanviljelyksen ja karjankasvattamisen kannattamattomuus uhkaa jo uuden viljelijäsukupolven halukkuutta hakeutua maanviljelijän työhön. Vääristynyt tulojako tuottajien, elintarviketeollisuuden ja kaupan kesken uhkaa mielestäni suomalaista maataloutta. Vähittäiskaupan voitot näkyvät muun muassa valtavina rakennusinvestointeina. Vähittäiskaupan lihavat vuodet näkyvät positiivisesti myös kuluttajan kukkarossa. Alhaiset tuottajahinnat ja alentunut arvonlisävero heijastuvat ruoan suhteellisen alhaiseen hintaan. Ruoan hinta on eurooppalaista keskitasoa. Kotiin ostettavat ruokamenot ovat 13 prosenttia talouksien menoista ja kodin ulkopuoliset ruokamenot mukaan lukien 23 prosenttia - siis keskimäärin viidennes perheen kuluista. Ruoan hinnan nostaminen ei kuitenkaan saa olla ratkaisu alhaisiin tuottajakustannuksiin. Kaupan sen sijaan on tingittävä omasta voitontavoittelustaan. Ei ole reilua, että maataloustuottajien taloudelliset ja työpanostukset satavat muiden laariin. Vähittäiskaupan onkin tunnustettava vastuunsa tuottajahintojen nostamiseksi. Sen määräysvalta on suurempi kuin maataloustuottajien ja elintarviketeollisuuden. Vähittäiskauppa pystyy neuvottelu- ja ostovoimallaan säätelemään hintakehitystä koko ruoantuotantoketjussa. Valtion taloustilanne on sellainen, että sieltä ei löydy ylimääräistä tukea maataloustuottajien tukemiseksi vaikka tahtoa olisikin. Euroopan Unionin maatalouspolitiikan uudistaminen ei sekään tuo uusia resursseja maatalouden tukemiseen, joskaan ei niitä vähennäkään. Siksi kaupan on tunnettava vastuunsa suomalaisesta maataloudesta ja niistä elinkeinoista, joille se omat voittonsa perustaa maanviljelystä ja karjankasvattamisesta. Myös maanviljelijän ja karjankasvattajan on saatava reilu osuutensa tuottamansa ruoan hinnasta. Vain vähittäiskaupalla on tähän avaimet. Kaupan tuleekin reilusti tunnustaa vastuunsa suomalaisen maanviljelyn ja karjankasvattamisen tulevaisuudesta ja ryhtyä toimenpiteisiin tasaisemman tulojaon varmistamiseksi elintarvikeketjun eri osapuolille, tuottajaa ja lopullista kuluttajaa unohtamatta. |
S A D U N KIRJOITUKSIA HAJAUTETUN MONEN KERROKSEN VÄKEÄ KOOLLA ON VÄLIÄ MIKÄ ESTÄÄ POLIITTISEN PÄÄTÖKSENTEON? MOSEL KOKO RAHAN EDESTÄ |
