Satu Haapanen

Vihreä eduskuntaryhmä:
LUONNONSUOJELUUN JA RAITEISIIN SAATAVA SOVITUT LISÄRAHAT

Vihreä eduskuntaryhmä käsitteli kesäkokouksessaan taloustilannetta ja valtiovarainministeriön budjettiehdotusta. Ryhmä piti budjettiehdotuksen kokonaisuutta pääosin myönteisenä.

- Tässä taloustilanteessa on järkevää, että säästöt kohdistuvat hallituskauden alkupuolelle. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa on kuitenkin kohtia, jotka eivät ole hallitusohjelman mukaisia. Vihreät katsoo, että hallitusohjelman tulee olla budjetin valmistelun pohjana, sanoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Haavisto.

Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Karimäki korosti, että hallitusohjelmassa sovitun tason tulee olla ympäristöasioissa minimitaso.

- Esimerkiksi luonnonsuojeluun, luontopalveluihin ja Itämeren suojeluun ehdotetaan sovittua vähemmän rahaa. Ehdotuksessa ei tunnu olevan myöskään kunnollista kokonaiskuvaa uusiutuvan energiantuotannon tukemisesta, Karimäki sanoi.

Eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Satu Haapanen vaati, että Suomi ottaa ratahankkeissa oppia länsinaapurista Ruotsista.

- Vihreät neuvotteli tämän hallituksen ohjelmaan raideliikenteen parantamiseen 35 miljoonaa euroa lisää vuosittain, mutta ehdotuksessa siitä puuttuu 25 miljoonaa. Ruotsissa päätettiin äskettäin 350 miljoonan euron lisäpanostuksista raiteisiin kahden seuraavan vuoden aikana. Toimiva raideliikenne on kaikkien suomalaisten etu, Haapanen sanoi.

Syksyn budjettiriihessä hallituspuolueet ovat sopineet etsivänsä 100 miljoonan euron lisäsäästöt. Vihreät haluavat tarkastella riihessä sitä mahdollisuutta, että 100 miljoonaa haettaisiin veroratkaisuilla.

- Suomessa on 200 erilaista verotukea, ja ne maksavat 18 miljardia euroa vuodessa. Vihreiden näkemyksen mukaan säästöjä olisi saatavissa erilaisista ympäristölle haitallisista tuista. Perattavaa voisi olla esimerkiksi maa- ja metsätalouden verotuissa, liikenneveroissa ja valmisteveroissa, Haavisto sanoi.

Pekka Haavisto kehui budjettia kaikkein pienituloisimpien aseman parantamisesta.

- Sadan euron korotus perusturvaan on ollut Vihreille tärkeä tavoite, ja nyt se toteutuu täysimääräisenä, Haavisto sanoi.

Perusturvan korotuksen lisäksi myönteistä on, että työtulovähennys ja kunnallisveron perusvähennys keventävät pienituloisen palkansaajan verotusta niin, että 10 000 euron vuosituloilla verotus kevenee noin kaksi prosenttiyksikköä ja 20 000 euron tuloilla noin yhden prosenttiyksikön.

Tästä huolimatta Haavisto on huolissaan siitä, että valtionosuuksien leikkaukset aiheuttavat monissa kunnissa paineita korottaa kunnallisverotusta, mikä voi vaikuttaa heikompiosaisten tilannetta.

- Me toivomme, että hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen tekee hallituskauden puolivälissä selvityksen, miten tämä vaikuttaa pienituloisten asemaan, Haavisto sanoi.

Haavisto pohti myös, että esimerkiksi kehitysyhteistyörahojen 0,7 prosentin tason etääntyminen voi vaikuttaa heikentävästi Suomen kansainväliseen asemaan ja vaikutusvaltaan.

Lisätietoja:
Pekka Haavisto, 050 512 1829
Johanna Karmäki, 050 512 1948
Satu Haapanen, 050 512 0345

S A D U N  KIRJOITUKSIA

KANNANOTTO TALVIVAARAN
KAIVOKSESTA


MAASEUTU HALTUUN!
Vihreä lanka 16.9.2011

LÄHIRUOKAA KIITOS!
Forum24 13.9.2011

RASISMISTA TIUKKA OTE

PUHUTAAN IHMISIKSI
Maaseudun tulevaisuus 3.8.

POHJOISMAISTA HYVINVOINTIA PUOLUSTETTAVA
Kaleva 27.7.2011

IIJOKISOUTU
- puhe Iijokijuhlassa Pudasjärven Kipinässä 9.7.2011

FROM IDEAS INTO ACTION – meaningfulness and full meaning of development education

LAMPAAT JA MUUT LUONNON ANTIMET
Kolumni Maaseudun tulevaisuudessa 6.7.2011.

HALLITUS ON VALMIS
Julkaistu Forum24:ssä 22.6.

ISO HUOLI OSAAMISESTA

PÄIVÄHOIDOSTA

VEROTUKSEN VÄÄRISTYMÄT

MAALISKUUN EKA VIIKKO

OPPIMISEN KAIKKIALLISUUS

MAAILMAN PIENUUDESTA

MAAHANMUUTTAJA SANA, 
JOKA  JOUTAISI ROMUKOPPAAN


VIIKON KIRJA: Stengel Richard, Mandelan tie - 15 oppituntia elämästä, 
rakkaudesta ja rohkeudesta.


ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAPUHE 2010

HAJAUTETUN
ENERGIATUOTANNON
MAHDOLLISUUDET
Kaleva 25.9.2010

KUNNAT JA OPPIMINEN
Julkaistu opetusministeriön
verkkosivulla 7.10.

HYVIÄ UUTISIA
RAUHANVÄLITYKSESTÄ

YDINVOIMAN  HAITOISTA
Kaleva yleisönosasto elokuu 2010

PALLON  JA POLITIIKAN  
KUUMA KESÄ
 

Forum heinäkuu 2010

LAUHDELOHI  VUOSIMALLIA 2020

Kolumni Forum24 6.8.2009

KEVÄÄN TUNTOJA

Kolumni Kaleva maaliskuu 2009

ELÄKELÄINEN

Kolumni Kaleva maaliskuu 2009

MUUTU  PRINSESSAKSI

Kulttuurikolumni Kaleva 7.12.2008

ÄLKÄÄ  PELJÄTKÖ 

Kaleva kolumni 30.12.2007

ELÄMÄN   PIENIÄ  ILOJA

Kaleva 10.2.2008

MONEN  KERROKSEN VÄKEÄ
Kolumni Kaleva joulukuu 2008

KOOLLA  ON VÄLIÄ
Kolumni Kaleva marraskuu 2008

TASA-ARVOINEN  KOULU ON MAAMME   VOIMAVARA

Kaleva 10.2.2008

MIKÄ ESTÄÄ POLIITTISEN PÄÄTÖKSENTEON?
Kaleva 10.2.2008

MOSEL
Ensijulkaisu

EI  HIIHDETTY  EI


UUSIA  RAKKAUKSIA
Kaleva kolumni 14.9.2008

KOKO RAHAN  EDESTÄ
Kolumni 29.3.2008