Kalevan kolumni
Jutellessa ihmisten kanssa nousee yksi huoli päällimmäiseksi: mistä saada nuorille työpaikka. Suomen koulutusjärjestelmä on hyvä, mutta jotain on vialla, kun maassamme on korkea nuorisotyöttömyys, liian moni keskeyttää ammattikoulun ja valmistuneillekaan ei työpaikkaa tahdo löytyä. Nuoren näköala omasta tulevaisuudesta hiipuu työpaikan puutteeseen. Tukiviidakkoon eksyminen vain pahentaa asiaa.
Sveitsin mallissa työelämään orientoituminen alkaa jo peruskoulun aikana. Ainoastaan 25 prosenttia nuorista lähtee peruskoulun jälkeen suoraan lukioon, kun taas 75 prosenttia aloittaa ammattiopinnot suoraan peruskoulun jälkeen oppisopimuskoulutuksella.
Työmarkkinat toimivat läheisessä yhteistyössä ammattioppilaitosten kanssa. Yritykset ja työpaikat julistavat avoimet oppisopimuspaikat, joihin oppilaat hakevat peruskoulun viimeisillä luokilla. Oppisopimuspaikassa on tutustumisjakso, jolloin nuori voi vielä harkita ja vaihtaa halutessaan paikkaa. Mielenkiintoista on, että nuori jo peruskoulun päätettyään pääsee oikeaan työpaikkaan, josta hänelle maksetaan palkkaa heti oppisopimusharjoittelun alusta asti. Viikosta ollaan 1-2 päivää koulussa ja 3-4 päivää työssä. Aluksi palkka on noin 500 euroa, mutta kolmantena opiskeluvuonna se voi olla jo 900 euroa. Palkan maksaa työnantaja.
Kiinnostavaksi Sveitsin mallin tekee kolmikantayhteistyö koulujen, työpaikkojen ja opetusministeriön välillä. Työmarkkinat määrittävät työvoimatarpeen ja ammattioppilaitokset tarjoavat sekä teoria- että yleissivistäviä opintoja oppisopimuskoulutuksen aikana. Opetusministeriö koordinoi järjestelmää, auttaa oppilaita oppisopimuspaikkaan hakemisessa, tarjoaa täydennyskoulutusta työpaikkojen henkilöstölle ja vastaa ammattitutkintojen suorittamisista ja pätevyysvaatimuksista.
Sveitsin ammatillisen koulutuksen malli on kiinnostava myös siksi, että ammatillisen koulutuksen reitti ei poissulje korkeampia opintoja. Opiskelija voi halutessaan tehdä ammatillisen ylioppilastutkinnon ja hakeutua joko ammattikorkeakouluun tai yliopistoon täydentämällä opintojaan.
Systeemi toimii myös toisinpäin. Lukioihin hakeutuvat teoreettisesti suuntautuneet opiskelijat, joita on ikäluokasta vain viidennes. Ylioppilastutkinto toimii samalla pääsykoetutkintona yliopistoon joitakin aloja lukuun ottamatta.
Suomessa ns. nuorisotakuu pyrkii samaan kuin Sveitsin malli, eli tarjoamaan väylän työelämään ja jatko-opintoihin. Pyrkimys saada jokaiselle nuorelle opiskelu- tai työpaikka on hyvä, mutta meiltä puuttuvat vielä riittävä keinot tavoitteen saavuttamiseen. Sveitsin mallissa nuorisotyöttömyys on oppisopimuskoulutuksen avulla onnistuttu pitämään hyvin alhaisena, bruttokansantuote korkealla ja työvoimapula toistaiseksi kohtalaisena. Kuten Suomessa myös Sveitsissä työikäisten määrä laskee, joka tarkoittaa sitä, että huomiota kiinnitetään naisten ja maahanmuuttajien työllistämiseen.
Suomalaisen peruskoulun oppimistulokset ovat hyvät, mutta mitä tapahtuu sen jälkeen? Ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden suuri määrä kielii opintojen liiallisesta teoreettisuudesta ja työelämästä erkaantumisesta. Korkea työttömyys jopa kolmannen asteen suorittaneiden keskuudessa kielii vääristä uravalinnoista. Työnantajien haluttomuus ottaa oppisopimuskoulutettavia johtunee epäluottamuksesta nuoren kykyihin ja opastavan henkilökunnan vähyydestä. Ammattiliittojen edunvalvonta on sekin tulppana nuorten työllistämisessä.
Vanha idea siitä, että ihmisen tulisi aikuiseksi vartuttuaan kyetä elättämään itsensä ja perheensä on tässä hetkessä enemmän kuin ajankohtainen. Työhön kannustamisen pitää alkaa jo varhain. Työelämään pääsyn ei pidä olla salatiedettä, vaan työpaikkoja tulee olla tarjolla monenlaisia ja monenikäisille. On kuitenkin kohtuutonta työmarkkinoilta vaatia, että yhteiskunta palkkaa heille työvoimaa. Jotta Suomi saadaan taloudellisesti jaloilleen ja kaikki nuoret mukaan työelämään rakentamaan yhteiskuntaa on kaikkien tahojen oltava mukana talkoissa.
Vanhempien tulee kannustaa isot ankanpoikasensa kesätöihin. Kuntien kesätyöseteli auttaa tässä tavoitteessa. Jo kahdeksannen ja yhdeksännen luokan aikana pitäisi olla enemmän työelämään tutustumista. Ammattikoulutus tulee järjestää siten, että opiskelijat pääsevät heti oikeaan työhön kiinni ja saavat siitä palkkaa. Tämä puolestaan kannustaisi aitoon työntekoon ja lisäisi opiskelujen kiinnostavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Palkallinen oppisopimuskoulutus voisi vähentää opintotuen tarvetta.
Nuorten tehokkaampi työllistyminen edellyttää työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän vahvaa mukaantuloa ammatillisen koulutuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Ilman työmarkkinajärjestöjä ja yritysmaailmaa ei työhön sijoittuminen onnistu julkinen sektori mukaan lukien. Samalla on huolehdittava hyvästä yleissivistyksestä ja opettajien ja työnohjaajien pedagogisesta osaamisesta.
Työnteon tulee olla kannattavampaa kuin kotiin jääminen. Uskon, että tämän tavoitteen jakavat kaikki päättäjät ja jokainen, joka on huolissaan maamme tulevaisuudesta sekä nuorisomme hyvinvoinnista. Nuoret on saatava töihin, yhteistyöllä vanhempien, koulujen ja työnantajien kanssa se onnistuu.
