PUHUTAAN IHMISIKSI Jotkut vain osaavat tehdä asiat vaikeaksi. Ihmisten yhteiselossa ei tarvita muuta kuin kultainen sääntö, älä tee toiselle sitä, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän. Kummallista onkin, että jotkut vielä miettivät, mitä vihapuhe oikeasti on. Kyllähän sen lapsikin tunnistaa, ystävällisen, neutraalin ja vihapuheen eron. Vihapuhe tarkoittaa, että halvennetaan toista, pidetään huonompana ja ei-toivottuna. Vihapuhe on kateellisen puhetta. Puhuja ajattelee, että tuolla on asiat paremmin kuin minulla ja, mistähän se tuonkin hienouden on hankkinut. Kyllä vihapuheen tunnistaa, ei siihen tarvita hienoja määritelmiä. Vihapuheesta ei ole pitkä matka viholliskuviin. Niin kauan kuin on ollut sotia, on ollut viholliskuviakin. Tai oikeammin toisinpäin: tarvitaan viholliskuva, jotta voidaan hyökätä. Ja vihollisen kuvia rakennetaan tietoisesti. Toiset niihin haksahtavat, kuten miljoonat saksalaiset toisen maailmansodan aikana, jotka alkoivat uskoa, että juutalaiset, romanit ja homot ovat huonompia ihmisiä ja vaarantavat erityisesti arjalaisen rodun ylemmyyden ja olemassaolon. Seurauksena tapettiin miljoonia ihmisiä. Kun toisia tapettiin, saattoi keskiluokkainen perhe elää onnellista elämäänsä keskitysleirin naapurissa. Siksi näen paljon vaarallisuutta nykyhetkessä. Tunnistan ajassamme mekanismeja, joilla viholliskuvia luodaan. Toisten ihmisryhmien demonisointi ja epäinhimillistäminen ei johda kuin kasvavaan vihaan, ja väkivaltaisiin tekoihin. Viimeisin karmeus on Norjan joukkotuho, jossa yksi henkilö oli saanut päähänsä olevansa sodassa vihollista vastaan. Epäinhimillistämisellä hän sai itsensä uskomaan, että kaikki humanistista maailmankuvaa puolustavat ovat vihollisia, jotka juonivat salaliittoja häntä ja länsimaista kulttuuria vastaan. Siksi hän oli valmis tappamaan kymmeniä ihmisiä. Hän uskoi olevansa oikealla asialla ja osa jotain suurempaa. Siksi hän kykeni epäinhimillistämään myös itsensä, eikä tappaessaan, eikä sen jälkeenkään tuntenut mitään inhimillisiä tunteita, surua eikä syyllisyyttä. Hän toimi kuin kone. Epäinhimillistäminen on lähtökohta viholliskuvien rakentamiselle. Aina, kun puhumme, että joku ihmisryhmä on laiska, tyhmä, vaarallinen, kiero, salakavala, häikäilemätön, saastainen tai syntinen, lankeamme viholliskuvan rakentamisen ansaan. On helpompi pelätä ja vihata tuntematonta kuin tuttua. Viholliskuvat saattavat ammentaa voimansa vuosisatojenkin takaa. Se selittää, miksi yhdessä eläneet kansat voivat muuttua toistensa vihollisiksi. Tarvitaan vain tekosyy ja tilanteeseen sopiva agitaattori ajamaan omia valtapyrkimyksiään. Mieleen tulee hetkessä lukuisia esimerkkejä: Hitler, Stalin, Mladic, Karadzic ja monia muita. Mieleen ei tule yhtään naista. Vahva identiteetti syntyy hyvistä kokemuksista, luottamuksesta ja hyvästä itsetunnosta. Viholliskuvia siihen ei tarvita. Normaali ihminen käsittelee kielteisiä tunteitaan työn, liikunnan, kulttuurin ja puhumisen kautta. Ikävä kyllä, moni tuntuu pönkittävän itsetuntoaan väheksymällä toisia kanssaeläjiä. Kysyä pitääkin, onko ihmisten aggressiivisuus ja muukalaispelko yhteydessä heidän omaan kurjaan lapsuuteensa. Toki medialla ja kasvatuksella on oma roolinsa viholliskuvien rakentamisessa. Siksi onkin tärkeää, että tiedotusvälineet pyrkivät ymmärtämään ilmiöitä pintaa syvemmältä, eivätkä syyllisty vahvistamaan ennakkoluuloja. |
S A D U N KIRJOITUKSIA HAJAUTETUN MONEN KERROKSEN VÄKEÄ KOOLLA ON VÄLIÄ MIKÄ ESTÄÄ POLIITTISEN PÄÄTÖKSENTEON? MOSEL KOKO RAHAN EDESTÄ |
