Satu – aina pienten puolella!

TYÖ YMPÄRISTÖN, KOULUTUKSEN JA OIKEUDENMUKAISUUDEN PUOLESTA JATKUU

Minulla oli ilo olla Vihreiden kansanedustajaehdokkaana kevään 2019 eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirissä. Sain huikeat 2866 ääntä, joista olen hyvin kiitollinen. Tältä perustalta on hyvä jatkaa työtä luottamushenkilönä Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa.

Kuntavaaleissa 2017 kaksinkertaistimme vihreiden valtuutettujen paikat vaalipiirissämme. Tältä perustalta on hyvä rakentaa kuntavaalien 2021 uusi vaalivoitto vihreille vaalipiirissämme. Ehdokkaamme ovat osaavaa joukkoa, jotka laittavat itsensä likoon ja unohtavat itsensä työskennellessään vihreiden tavoitteiden eteen. Olen yksi heistä, kokeneimmasta päästä.

Maailman tilanne on sellainen, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kääriä hihat ja ryhtyä ponnekkaasti töihin. Ilmastonmuutoksen torjunta, koulutuksen laadun nosto ja eriarvoisuuden poistaminen tarvitsevat tekijöitä, jotka osaavat ja haluavat muuttaa suunnan parempaan. Meillä on vain yksi maapallo. Pidetään siitä tällä vuosisadalla parempi huoli kuin koskaan aiemmin. Turvataan onnellinen lapsuus ja hyvä koulutus lapsillemme, heidän käsiinsä jää tämä sininen planeetta.