Puurtaja

Vihreän Langan tekemä juttu Satusta

Satu Haapanen on väsymätön työnarkomaani. Kun maailma on pelastettu, hän
muuttaa Kyprokselle.

”X on luonteeltaan hyvin iloinen, avoin ja ystävällinen. X on myös
sosiaalinen ja tulee hyvin toimeen toisten kanssa. X on hyvin oppivainen
ja helposti koulutettavissa. X on aktiivinen ja aina valmis puuhaamaan
jotakin.”
Määritelmä on Suomen noutajakoirajärjestön sivuilta ja kuvailee
kultaista noutajaa.
Se voisi hyvin olla myös vihreiden nettisivuilta ja kuvailla Satu
Haapasta, ainutta vihreää kansanedustajaa Tampereelta pohjoiseen.
Haapanen ei ole maakuntien noheva pönöttäjä. Hänestä puuttuu terrierin
ärhäkkyys, jota on esimerkiksi Mauri Pekkarisessa (kesk). Hän ei ole
politiikan peluri eikä kohauttava rääväsuu. Ei nilkki, ei räjähtävä
salamakimppu eikä tyyli-ikoni.
Hän on kultainen. Hän on iloinen. Hän kääntää kaiken myönteiseksi. Hän
hämmentyy, jos joutuu kritisoimaan. Ristiriidat, joista puhumme
myöhemmin, hän tulkitsee oppimiskokemuksiksi.

Korostetun leveästi hymyilevä nainen nousee portailta, tervehtii
pehmeästi mutta reippaasti kaikkia vastaantulijoita.
”Karkaan joskus hektisen päivän iltana kokouksesta Musiikkitalolle
konserttiin”, Haapanen sanoo ja katselee Musiikkitalon edessä hyppäävää
haukea.
Hän pysähtyy juttelemaan lappilaisen kansanedustajan Heikki Auton (kok)
kanssa pohjoisen lohiasioista, ennen kuin astuu työpaikalleen.
Edustajatoverit kuvailevat ensimmäisen kauden kansanedustajaa
idealistiseksi perusvihreäksi. Hän on kiinnostunut koulutuksesta,
muistaa pitää esillä ilmastonmuutosta ja vihreitä arvoja ja on hyvin
kiinnostunut kansainvälisistä asioista.
Muista vihreistä idealistinaisista hänet erottaa pohjoinen ulottuvuus.
”Minulla on hyvä kuva siitä, mitä on asua syrjäisillä alueilla.
Pohjoisesta katsottuna asiat näyttävät erilaisilta”, Haapanen sanoo.
Pohjoisen takia Haapanen halusi keskustalaisten ja perussuomalaisten
vetämään maa- ja metsätalousvaliokuntaan.
Jani Toivola (vihr) ja Haapanen allekirjoittivat ainoina vihreinä
toimenpidealoitteen petostrategiasta, jossa todetaan muun muassa
petotilanteen pahentuneen viime vuosina nopeasti.
“Pohjois-Suomessa porotalous on vaikeuksissa vasojen hukan vuoksi.
Porotalouden elinkeinona säilyttäminen on kannatettavaa, järkevää ja
suositeltavaa. Poro on jo symbolina tärkeä Lapille”, Haapanen perustelee.
Vihreissä hän puolustaa yksin Pohjois-Suomea. Maa- ja
metsätalousvaliokunnassa hän puolustaa yksin vihreyttä.
”Kukaan muu ei tuo esiin ilmastonmuutoksen tai Itämeren kuormittumisen
yhteyttä maatalouteen. Tuntuu palkitsevalta nostaa valiokunnassa uusia
asioita keskusteluun.”
Valiokunnan innoittamana hän on kiertänyt vuoden pohjoisia navettoja.
”Pääsen konkretian kautta hyvin asioihin kiinni. Toivon, että meillä
riittää tulevaisuudessa nuoria viljelijöitä pohjoisessa.”
Tämäkö sai hänet palaamaan Suomeen Luxemburgista?

 Kun Haapanen oli vuoden 2003 vaaleissa ehdolla eduskuntaan, hänen
nuorin lapsensa oli pieni vauva. Silloin  hänen miehensä oli joka päivä
Oulun kävelykadulla Rotuaarilla ojentamassa ilmapalloja ja sanomassa:
“Äänestäkää vaimoani.”
Noiden vaalien jälkeen Haapanen muutti Luxemburgiin, missä hänellä oli
hoidettavanaan vain työ ja perhe. Ikävä politiikkaan oli niin kova, että
hän palasi Suomeen 2009 ja keskittyi tekemään eduskuntavaalikampanjaa.
Työhuoneessaan Eduskuntatalon alakerrassa Haapanen selaa kirjahyllyä
sormellaan. “Suurin osa on propagandaa. Ihmiset lähettävät kirjoja,
jotta kansanedustajasta tulisi parempi ihminen”, Haapanen sanoo.
Ainoat henkilökohtaiset kirjat ovat The Island of Cyprus ja Leo
Straniuksen ja Tom Henrikssonin Ekopop – ekologisen ja onnellisen elämän
opus. Haapanen on Kypros-hullu. Hän on tehnyt gradunsa Kyproksesta ja
asunut siellä kaksi vuotta.
Kesän jälkeen perkaamaton kirjekuorivuori valahtaa lattialle. Haapanen
siirtää paperinkeräykseen Talouselämän, Kotimaan ja turkistuottajien
lehden. Animalian lehden hän säästää, samoin tietolehtisen biotaloudesta.
”Aiemmin hamstrasin kaiken. Nyt osaan jo karsia.”
Johanna Karimäki, vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kehuu
edustajatoveriaan sanoilla luotettava, tarmokas ja oppivainen.
“Hän tarjoutuu usein ottamaan tehtäviä vastaan.”
Edustajatoverit ovat välillä huolissaan Haapasen jaksamisesta.
”Toistaiseksi hän vain puurtaa, on tunnollinen eikä hellitä. Pitäisi
pystyä keskittymään”, toisen puolueen kansanedustaja toteaa.
Ensimmäisen edustakavuotensa Haapanen oli työhuoneellaan iltakymmeneen
asti. Nyt hän on päättänyt aloittaa ryhtiliikkeen ja lähteä Ylen puoli
yhdeksän uutisten jälkeen kotiin.
”Nyt minulla on vain politiikka ja perhe. Ennen kansanedustajan pestiä
hoidin päivällä perheen ja työn ja tein yöllä politiikkaa”, Haapanen
kuittaa.

Haapanen välttelee vastakkainasetteluja. Häntä innostavat toisenlaiset
mielipiteet:
“Jokaisessa puolueessa on jotain hyvää. Ymmärrän toisen näkökulman,
vaikka en olisi samalla aaltopituudella.”
Ehkä tämän takia häntä ei kehuta erityisen jämäkäksi poliitikoksi.
Ilman ristiriitoja Haapanen ei ole selvinnyt.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa hän ponnisti kolmannella yrityksellä
eduskuntaan. Ääniero oululaiseen veteraanikansanedustajaan Erkki
Pulliaiseen oli vain sata ääntä.
Vaalien jälkeen Pulliainen erosi Oulun kaupunginvaltuustosta istuttuaan
siellä 25 vuotta. Pulliainen perusteli eronsa vastalauseella Anni
Sinnemäen työllisyyspolitiikalle. Paikallispoliitikot epäilivät eron
syyksi karvasta tappiota vaaleissa.
Haapasen mukaan hän ja Pulliainen eivät ole vaalien jälkeen olleet
yhteydessä.
“Valtuustossa teimme hyvää yhteistyötä, mutta nyt hän ei ole enää
puoluepolitiikassa. Näin”, Haapanen sanoo.
Oululainen poliitikko arvioi, että myös Haapaselle “jäi taistosta
haavoja sieluun.”
”Eduskuntavaaleissa kisa on kovinta oman puolueen sisällä.”

On vaikea saada Haapanen kritisoimaan mitään. Hän on pitkähermoinen,
sovitteleva ja kääntää vaikeatkin asiat oppimiskokemukseksi.
Haapanen on koulutukseltaan luokanopettaja. Vuosina 2004–2009 hän opetti
Luxemburgin Eurooppa-koulussa 3–6-vuotiaita lapsia.
“Se oli kiva kokemus ja siitä on ollut paljon hyötyä eduskuntatyössä”,
Haapanen sanoo.
Noina vuosina syntyi myös hänen nuorin lapsensa ja hän erosi miehestään.
Työ oli raskasta. Haapasen vastuulla 33 alle kouluikäistä lasta yhdessä
ryhmässä. Apuna oli yksi avustaja.
”Silloin ajattelin, että jos selviän tästä, selviän mistä vaan.”
Silti Eurooppa-kouluakin Haapanen haluaa vain kehua.
“Lapset olivat ihania ja kilttejä. Siellä osattiin antaa tarpeeksi
älyllistä haastetta sitä tarvitseville lapsille.”
Luxemburg kirkasti myös hyvät puolet Suomesta:
“Meillä on inhimilliset ryhmäkoot ja lapsikeskeinen  koulu.
Erityisopetus on meillä tosi hyvää.”
Koulutus on Haapasen ydinosaamisaluetta. Hän on opettanut ihmisiä
3-vuotiaista aikuisiin. Kunnallisvaalien alla hän on vaatinut
homekoulujen korjausta. Ryhmäkoot hän haluaa pienemmiksi.
Haapasen mukaan lasten edellytyksistä lähtevä oppiminen ei onnistu, jos
opettaja on yksin ison luokan kanssa.
”Kahden aikuisen malli, jossa luokassa on sekä opettaja että avustaja,
olisi tosi hyvä myös Suomeen. Avustajan korvat ehtivät kuunnella myös
hiljaisia oppilaita.”

Haapasella on ollut lapsesta asti kolme työhaavetta: kansanedustajan,
diplomaatin ja kehitysyhteistyö.
Yksi todiste diplomaatin kyvyistä on tapa, jolla hän on saanut värvättyä
tehokkaan avustajakaartin kotiinsa.
Haapanen asuu vanhassa omakotitalossa Oulussa ex-miehensä kanssa ja
lastensa kanssa. Mies hoitaa lapset viikolla, Haapanen viikonloppuisin.
Haapasen vanhemmat asuvat arkisin kotia vastapäätä, vievät lapsia
harrastuksiin ja katsovat läksyjen perään. Myös Haapasen veli on mukana
lastenhoidossa.
“Kotona on neljä aikuista. Saan turvallisin mielin tehdä töitä”,
Haapanen toteaa.
Mitä sitten, kun kansanedustaja on saanut käännettyä maailmaa parempaan
suuntaan, kasvatettua lapset tolkuiksi aikuisiksi, diplomatia hoidettu
ja kehitysyhteistyössä puurrettu? Voiko työnarkomaani silloin hellittää?
“Silloin muutan Kyprokselle. Perustan oman pienen Suomi-koulun.”

Kategoria(t): Kirjoituksia. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.